YIT:n tulos kasvoi toisella vuosineljänneksellä

YIT:n tulos kasvoi toisella vuosineljänneksellä 1

YIT:n kehitystä vauhdittaa tällä hetkellä voimakas kysyntä infrastruktuuri- ja datakeskusinvestoinneille. SASU JÄRNSTEDT / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Kasvua syntyy erityisesti infrastruktuuri- ja datakeskusinvestoinneista sekä Itä-Euroopan markkinoilta.

Rakennusalalla toimiva YIT:n taloudellinen tulos parani huhti-kesäkuussa.

Yhtiön oikaistu liikevoitto oli vuoden toisen neljänneksen aikana 19 miljoonaa euroa, mikä on viisi miljoonaa enemmän kuin vertailukaudella. Tämä luku on parantunut ensimmäiseltä neljännekseltä, jolloin oikaistu liikevoitto heikkeni Suomen asuntomarkkinoiden heikkouden vuoksi.

Liikevaihto kasvoi toisella vuosineljänneksellä 472 miljoonaan euroon. Edellisen vuoden huhti-kesäkuussa liikevaihto oli 456 miljoonaa.

YIT:n toimitusjohtaja Heikki Vuorenmaan mukaan yrityksen kehitystä tukee tällä hetkellä vahva kysyntä infrastruktuuri- ja datakeskusinvestoinneille.

– Vaikka globaali epävarmuus jatkuu, Suomen taloudessa on nähtävissä myönteisiä varhaisia merkkejä elpymisestä, ja kuluttajaluottamuksen parantuminen tukee optimistisempaa näkymää, hän toteaa tiedotteessa.

Vuorenmaan mukaan on kuitenkin edelleen epäselvää, milloin ja kuinka nopeasti Suomen asuntomarkkinat toipuvat.

Keski- ja Itä-Euroopan tukee edelleen YIT:n asuntorakentamista. Asuminen CEE -segmentin oikaistu liikevoitto nousi peräti 11 miljoonalla eurolla keskimääräistä heikommasta vertailukaudesta. Asuminen Suomi -segmentin oikaistu liikevoitto sen sijaan laski kuudella miljoonalla.

YIT ei huhti-kesäkuussa aloittanut yhtäkään uuden asunnon rakentamista Suomessa.

– Keskityimme toisella vuosineljänneksellä uuden tarjooman valmisteluun loppuvuoden lanseerausta varten. Tämän vuoksi toisen neljänneksen aikana ei käynnistetty uusia omaperusteisia hankkeita, Vuorenmaa toteaa tiedotteessa.

Saatat pitää myös näistä