Ed Sheeranin kiertueen lämmittelijät ja bändi vetäytyivät Macklemoren hyllytyksen jälkeen

Brittilaulaja Ed Sheeranin kiertueen lämmittelijät sekä kiertuebändi vetäytyvät tähden kiertueelta. Syynä on rap-artisti Macklemoren pudottaminen pois kiertueelta sen jälkeen kun hän esitti tukensa Palestiinalle esiintyessään kiertueella.
– Macklemoren New Jerseyn esiintymisten jälkeen kiertueen tulevien esiintymisten tapahtumapaikat ilmoittivat vetäytyvänsä, jos Macklemore jatkaa, Sheeran kirjoittaa sosiaalisen median tilillään Instagramissa.
Sheeran sanoo, ettei päätös Macklemoren hyllyttämisestä ollut hänen, vaan kiertueen järjestäjän. Hän kertoo käyneensä pitkiä keskusteluja tapahtumapaikkojen johtajien kanssa, mutta asiaa ei saatu ratkottua.
”Sionistiset eturyhmät vaiensivat”
Sheeranin kiertuebändi Beoga sekä yhdysvaltalainen Finneas, irlantilainen Aaron Rowe ja tanskalainen Lukas Graham ilmoittivat, etteivät esiinny kiertueella.
Finneas, joka tunnetaan myös työskentelystään siskonsa Billie Eilishin kanssa, on tukenut Palestiinaa avoimesti jo aiemmin. Hän kirjoitti sosiaalisessa mediassa tiistaina, että artisteja ei pidä vaientaa, kun he puhuvat sorrettujen puolesta.
Sheeranin taustalla aiemminkin soittanut Beoga-yhtye kertoo jättäytyvänsä pois kiertueelta, koska ”sionistiset eturyhmät vaiensivat Macklemoren”. Bändin mukaan kiertue oli sille upea mahdollisuus, mutta irlantilaisina kolonialismi on heille liikaa.
Myös Rowe viittasi Irlannin historiaan.
– Irlantilaisina tiedämme liian hyvin, mitä kansanmurha, nälänhätä ja väkivaltainen miehittäminen tarkoittavat.
Julkaisua ei voi kommentoida
Sheeran kuvailee julkaisussaan, että myös hänellä on omat mielipiteensä Gazan sodasta.
– Se, että olen valinnut olla ottamatta kantaa julkisesti, ei tarkoita, etten välitä, Sheeran sanoo.
Sheeran sanoo, ettei kuitenkaan koskaan tuottaisi pettymystä faneilleen ja jättäisi kiertueen henkilökuntaa pulaan.
Sheeranin julkaisua ei voi kommentoida, mutta hänen muut julkaisunsa ovat keränneet runsaasti kommentteja, joissa ilmaistaan tukea Palestiinalle ja kehotetaan Sheerania valitsemaan puolensa.