Ennätyshelteessä kamppailevat pariisilaiset pettyivät Louis Vuittonin esityksen vesielementtiin.

Pharrell Williams esitteli Louis Vuittonin mallistonsa Pariisin muotiviikoilla. Hänen taustallaan näkyy suuri vesiputous. European Pressphoto Agency EPA
Ranskalainen luksusmuotitalo Louis Vuitton sai kritiikkiä viime viikolla, kun sen miesten muotinäytöksessä Pariisissa esiteltiin kahdeksan metriä korkea vesiputous, kertovat Reuters ja The Independent.
Näytöksen aikana Pariisissa koettiin erittäin kuumia lämpötiloja, mikä sai osan paikallisista kyseenalaistamaan luksusbrändin päätöksen.
Vesiputousrakennelman arvostelijat kysyivät, onko Louis Vuittonin omistamalla LVMH-konsernilla oikeus käyttää vettä ennätyshelteiden aikana, jolloin pariisilaisia kehotettiin säästämään vedenkulutuksessa.
Kuitenkin LVMH:n edustaja kertoi Reutersille, että vesi pumpattiin Pariisin vesihuoltoverkostosta ja ohjattiin takaisin viemärijärjestelmään näytöksen jälkeen. Edustajan mukaan ”yhtään vettä ei haaskattu”.
Vesiputous toimi laulaja-lauluntekijä Pharrell Williamsin vuoden 2027 miesten kevät-kesä-malliston surffiteemaisessa esityksessä.
Lisäksi pariisilaiset kritisoivat julkisten tilojen käyttöä yksityisiin tarkoituksiin, sillä vesiputousrakennelma rajoitti Cité Universitairen opiskelijoiden pääsyä osaan kampuksen tiloista.
– Ymmärrän yleisön reaktion, yksityistäminen on selitetty huonosti, ja keskellä helleaaltoa lähetetty viesti on erittäin valitettava, Cité Universitairen opiskelijoiden asuinoloista vastaava Pariisin apulaispormestari Melody Tonolli kommentoi Reutersille.
The Guardianin mukaan 1 300 pariisilaista allekirjoitti vetoomuksen, jossa vastustettiin julkisten tilojen yksityiskäyttöä.