Matt Damonin läpimurtoelokuvan vaihtoehtoinen suunta: ”Näillä pelaajilla on kaulatatuointeja!”

Matt Damonin läpimurtoelokuvan vaihtoehtoinen suunta: "Näillä pelaajilla on kaulatatuointeja!" 1

Pitkän uran Hollywoodissa tehnyt Matt Damon olisi voinut nuorempana päätyä erikoiseen elokuvaprojektiin. Damon on ollut viime aikoina esillä The Odysseyn ympärillä. JULIEN DE ROSA / AFP

Miltä olisi näyttänyt Michael Mannin ohjaama Good Will Hunting? Melko synkältä, jos elokuvan käsikirjoittajaa ja pääosanäyttelijää Matt Damonia on uskominen.

Elokuvateattereissa tällä hetkellä esitettävän The Odysseyn pääroolissa oleva Damon vieraili äskettäin markkinoimassa uutta tuotantoaan Happy Sad Confused -podcastissa. Suosittu elokuvia ja televisiota käsittelevä podcast julkaisi samalla Damonin Zoom-haastattelun, joka oli tehty koronapandemian aikana, mutta jäänyt julkaisematta videomuodossa.

Vanhassa haastattelussa Damon vahvisti, että Good Will Hunting -läpimurtoelokuvansa syntyyn liittyy erikoinen tarina: ongelmaisen nuoren miehen kasvukertomuksesta olisi voinut tulla eri ohjaajan käsissä synkkä rikosdraama.

Damon kirjoitti Good Will Huntingin yhdessä ystävänsä Ben Affleckin kanssa, kun molemmat olivat uransa alussa. Bostoniin sijoittuvasta käsikirjoituksesta kiinnostui tummanpuhuvasta pankkiryöstötrilleristä Heat – ajojahti (1995) tunnettu ohjaaja Michael Mann.

– Hän näytti meille videoita meksikolaisista jengeistä ja sanoi: "Tämä on elokuvanne! Tämä elokuva teidän täytyy tehdä", Damon muistelee.

– Ja minä olin, että mitä. Näillä jätkillä on kaulatatuointeja! Ja he ovat meksikolaisia. Ei Etelä-Boston ole tuollainen.

Damon arvelee, että Mann olisi halunnut tehdä hyvin synkän elokuvan, jossa hahmot murhaavat ihmisiä kaduilla. Lopullisessa elokuvassa pääosahahmot lähinnä nauttivat olutta ja päätyvät tappeluihin.

Mannin visio ei resonoinut Damonin ja Affleckin kanssa.

– Me katsoimme toisiamme ja mietimme, että mitä ihmettä tapahtuu, Damon naureskelee.

Elokuvan ohjasi henkilödraamoista tunnettu Gus van Sant, jonka Damon ja Affleck olivat halunneet ohjaajaksi alusta alkaen.

Matt Damonin läpimurtoelokuvan vaihtoehtoinen suunta: "Näillä pelaajilla on kaulatatuointeja!" 2

Good Will Hunting on 1990-luvun merkittäviä klassikkoelokuvia. Robin Williams (vas.) voitti elokuvasta uransa ainoan Oscarin. Matt Damon esitti ongelmaista matematiikkaneroa.

Good Will Hunting oli ilmestyessään yksi 1990-luvun suurista yllätysmenestyksistä. Suhteellisen pienellä budjetilla toteutettu elokuva nosti Damonin ja Affleckin varteenotettaviksi Hollywood-nimiksi sekä voitti Oscar-pystit parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta ja miessivuosasta. Sivuosa-Oscarin voitti Robin Williams, joka esittää elokuvassa Damonin hahmon terapeuttia.

Alta näet Happy Sad Confusedin videon. Good Will Huntingia käsitellään kohdasta 37.00 alkaen.

Saatat pitää myös näistä