Sää pysyy vaihteleva viikonlopun ajan.

Sää pysyy vaihteleva viikonlopun ajan. 1

Sateita ja ukkoskuuroja on esiintynyt laajalti Suomessa lauantaina. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Sateet ja ukkoskuurot ovat vaivanneet suurta osaa Suomea tänään, eikä tilanne näytä helpottuvan kaikilla alueilla vielä illallakaan.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpelan mukaan sateita ja ukkoskuuroja on ollut läntisestä Lapista etelärannikolle saakka. Salamoita voi esiintyä illan aikana myös keskisessä Suomessa, jossa päivän aikana on säästytty välähdyksiltä.

Rankkasateen varoitukset ovat voimassa illan aikana Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Rankkasateen kriteeri on 20 milliä tunnissa. Suurin osa kuuroista heikkenee yön myötä.

– Nämä salamoivat kuurosateet keskittyvät iltapäivään ja erityisesti alkuiltaan, Korpela toteaa.

Sunnuntaina sää jatkuu hyvin samankaltaisena maan etelä- ja keskiosissa. Sateita ja ukkoskuuroja on näillä alueilla monin paikoin. Lapissa ja maan pohjoisosassa on sen sijaan kuivempaa ja aurinkoisempaa, jolloin voi paikoin nousta yli 20 asteen.

Maan etelä- ja keskiosissa sunnuntai vietetään pääasiassa 15:n ja 20 asteen välillä.

Pilvisyys ja sateet eivät näytä hellittävän maanantainakaan. Itärajalta saapuu maanantaiksi sadealue, joka Korpelan mukaan ulottuu koko Lappiin. Epävakaat sääolosuhteet jatkuvat maanantaina myös maan etelä- ja keskiosissa.

Vettä tulvi

Rankkasateet ja salamointi aiheuttivat useita tehtäviä pelastuslaitoksille lauantaipäivänä. Helsingin keskustassa rankkasateet aiheuttivat muun muassa sortumavaaran Mannerheimintiellä. Pelastuslaitoksen mukaan sadevesi oli saanut maa-aineksen liikkeelle alikulun yhteydessä olevassa rinteessä. Lisäksi Mannerheimintien Sokoksen kellariin pääsi rankkasateen seurauksena useita satoja litroja vettä, uutisoi muun muassa Ilta-Sanomat.

Iltalehden mukaan sateet aiheuttivat vesivahingon myös Viikin kirjastossa, jonne tulvi vettä puolenpäivän aikaan. Iltalehden mukaan myös esimerkiksi Espoossa esiintyi tulvia.

Ilmatieteen laitoksen Korpelan mukaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla mitattiin päivällä yli 20 milliä sadevettä tunnissa. Kaupunkiympäristössä vastaava rankkasade voi aiheuttaa tulvia, Korpela muistuttaa.

Saatat pitää myös näistä