Matti Lehmuksesta tulee Valion toimitusjohtaja. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Valion toimitusjohtaja vaihtuu. Yhtiön pitkäaikainen johtaja Annikka Hurme siirtyy eläkkeelle vuoden lopussa. Hurme aloitti Valion toimitusjohtajana syksyllä 2014.
Valion hallitus on nimittänyt tehtävään Matti Lehmuksen. Lehmus aloittaa toimitusjohtajana tammikuussa 2027.
Lehmus on aikaisemmin työskennellyt Nesteen palveluksessa useissa johtotehtävissä. Hän toimi yhtiön toimitusjohtajana vuosina 2022–2024. Tällä hetkellä Lehmus on myös Kemiran hallituksessa.