Lentäjäkoulun valintakoe keskeytetään – HS: syynä vilppiepäily

Suomen ilmailuopiston Ari Tolonen. Kuva: Joonas Salli

Suomen ilmailuopisto keskeyttää kirjallisesta pääsykokeesta jatkoon päässeiden hakijoiden testaamisen, ilmailuopisto kertoo tiedotteessaan.

Opiston mukaan keskeytys jatkuu siihen saakka, kunnes analyysi tapahtumista saadaan valmiiksi.

Päätöksen syynä on epäily vilpistä, kertoo Helsingin Sanomat.

Rehtori Ari Tolonen ei kerro HS:lle, kuinka monta hakijaa epäillään vilpistä. Kyse on kuitenkin useammasta kuin yhdestä henkilöstä.

Toistaiseksi on epäselvää, liittyvätkö vilppiepäilyt tekoälyyn. Tolosen mukaan tilanne koskee 124 hakijaa.

Ilmailuopisto kertoo sivuillaan, että kirjalliseen kokeeseen osallistui 1 512 hakijaa.

Opiston sivuilla kerrotaan myös, että suurin osa valmistuneista lentäjistä työskentelee Finnairilla. Myös Finnairin tytäryhtiö Norra on palkannut paljon SIO:sta valmistuneita lentäjiä. Muita lentoyhtiöitä ovat esimerkiksi Ryanair, Marabu, Emirates, Air Baltic ja Eurowings.

Suomen Ilmailuopisto oli vuoteen 2001 nimeltään Finnairin ilmailuopisto.

Ilta-Sanomat kertoi aiemmin abiturientista, joka havaitsi ylioppilaskokeessa käytetystä Abitti 2 -järjestelmästä ongelman, joka saattoi mahdollistaa huijaamisen kokeessa.

Otaniemen lukion abiturientti Faru Yusupov ilmoitti Ylioppilastutkintolautakunnalle löytämästään haavoittuvuudesta.

Abiturientti keksi, miten generatiivista ChatGPT-ä voi käyttää ylioppilastutkinnossa. Tekoälyn kielimalli toimii paikallisesti tietokoneella ilman nettiyhteyttä ja antaa vastauksia syötettäväksi suoraan kokeeseen.

Haavoittuvuus perustuu kokelassovelluksen toimintaan Applen tietokoneilla ja paikallisesti ajettuun tekoälyn kielimalliin. Yusupovin mukaan keinoa ei ole vaikea rakentaa.

IS ei tietoturvasyistä julkaise tietoja menetelmän yksityiskohdista.

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
Saatat pitää myös näistä