Ylen tuoreessa gallupissa on yksi kirkas uutinen:
Minja Koskelan vasemmistoliiton jatkuva nousu.
Puolueen kannatus kasvoi 1,4 prosenttiyksikön verran. Nyt se on 11,7 prosenttia, mikä puolueelle koko Ylen mittaushistorian kovin.
Minja Koskela iskee samalla lujasti kiilaa Sdp:n kylkeen. Sdp on yhä suurin, mutta kannatus laski reilulla prosenttiyksiköllä 22,6 prosenttiin eli liki saman verran kuin vasemmistoliitto lihoi.
Antti Lindtmanille (sd) vasemmistoliiton nousu on kauhun paikka monestakin syystä.
Pitkässä pelissä Lindtman joutuu miettimään myös sitä, voisiko populistisen vasemmistoliiton kanssa sittenkään mennä samaan hallitukseen.
Ensinnäkin tärkein eli vasemmistoliiton epärealistinen talouslinja, joka on Sdp:lle enemmän kuin hankala sulatettavaksi.
Epärealistisuudesta huolimatta se näyttää vetävän kannattajia vihreiden ohella juuri demareilta.
Vasemmistoliiton kannatuksen nousua voisi verrata talouslupauksien osalta johonkin uskonnolliseen herätysliikkeeseen, jossa uskotaan mahdottomuuksien olevan mahdollista.
Ja niin demarit taustakeskustelussa vertaavatkin.
”Huuhaa-linja” on yleinen demariarvio vasemmistoliiton talouspolitiikasta. Monet kommentit demarileiristä ovat liki painokelvottomia. Taustalla vasemmistoliitosta yritetään tehdä pilkkaa, mutta siitä huolimatta naamat ovat vakavina.
Velkajarrusopimuksen ulkopuolelle jäänyt vasemmistoliitto ei lähde julkisen talouden säästötalkoisiin. Kaiken voi puolueen mukaan kuitata himoverotuksella, valtion menoihin ei tarvitse puuttua.
Vasemmistoliiton mukaan Suomessa joka oksalla tuntuu istuvan lisäksi sellaisia sikarikkaita, joiden taskuista voi imeä loputtomasti veroeuroja erilaisilla virityksillä vasemmistolaisen kansankunnan yhteiseen kassaan.
Muistutukseksi. Vielä edellisvaalikaudella, Sanna Marinin (sd) hallituksessa vasemmistoliiton talousviisaat julistivat, että nollakorot ovat ikuisia, eikä valtion tarvitse mokomasta pikkuseikasta olla huolissaan.
Ensi vuonna pelkkiin korkoihin menee 4,3 miljardia ja summa kipuaa kohti kuutta miljardia, kun alijäämät yhä kasvavat nykyisestä reilusta 12 miljardista.
Mutta se ei paljon haittaa vaalilupauksia tehtaillessa.
Mutta joku tähän uskoo – ja se raivostuttaa demareita.
Sdp yrittää kaiken keskellä taiteilla talouspolitiikassa vaalien alla eräänlaisena keskitien tallaajaana, joka väistelee ammuksia sekä oikealta että vasemmalta.
Talouslinja poikkeaa hallituksen linjasta. Kun kokoomus ja perussuomalaiset painottavat sopeutuksia veronkorotusten sijaan heti vaalikauden alkuun, Sdp linja on fifty-fity: puolet veroilla, puolet säästöillä.
Mutta Sdp:n linjaero vasemmistoliittoon alkaa olla suurempi kuin konsanaan Sdp:n linjaero hallitukseen.
Lindtman saa kaiken keskellä taatusti harmaita hiuksia. Tilannetta ei helpota, että omienkin joukosta löytyy eräänlainen pienoisvasemmistoliitto, jolle sopeutus on vaikeaa ja joka taatusti ottaa vasemmistoliiton kannatuksen nousun aseekseen Sdp:n talouslinjan muokkaamisessa.
Pitkässä pelissä Lindtman joutuu miettimään myös sitä, voisiko populistisen vasemmistoliiton kanssa sittenkään mennä samaan hallitukseen.
Onko punamultahallitus mahdollinen? Voisiko populistiseen vasemmistoliittoon luottaa?
Tannerilaisen Lindtmanin päässä pyörii myös esikuvan Väinö Tannerin viisaus, jonka mukaan kommunistien kanssa ei kannata lähteä kisaamaan lupauksien määrässä, siinä häviää aina. (Mainittakoon kommunismiviittaukseen tarttuville, että vasemmistoliitto perustettiin 1990 Skdl:n ja Suomen kommunistisen puolueen SKP:n työn jatkajaksi).
Vaaleissa Lindtmanin eteen tulee myös Sanna Marinin edellisvaalien esittämä vetoomus, jonka mukaan äänet kannatti keskittää Sdp:lle, millä estettäisiin oikeistohallituksen synty.
No kuinkas kävikään. Ja kyllä katkera vasemmistoliitto tämän ja Sdp:lle menetetyt eduskuntapaikat muistaa.
Vasemmistoliiton nousun ohella jatkuu jännitysnäytelmä porvaririntaman ykköspaikasta:
Meneekö Riikka Purrin perussuomalaiset (16,3 %) Petteri Orpon kokoomuksen ohi (17,0 %)? Ero on enää mitätön 0,7 prosenttiyksikköä, ja persujen kannatus nousee.
Mitä nähdään jouluun mennessä?
