Orpolle tärkeä hanke jäissä – nyt tuli 1,7 miljoonan yllätys

Orpolle tärkeä hanke jäissä – nyt tuli 1,7 miljoonan yllätys 1Lue tiivistelmä

Pääministeri Petteri Orpo kertoo, että vaateyhtiö Patagonian osakkeenomistaja Holdfast Collective rahoittaa Palokin padon purkamista noin 1,7 miljoonalla eurolla.

Hankkeen tavoitteena on ennallistaa Palokin koskia ja suojella äärimmäisen uhanalaista Saimaan järvilohta.

Paikallinen voimayhtiö Pohjois-Karjalan Sähkö hylkäsi kesäkuussa valtion 40 miljoonan euron ostotarjouksen voimalaitoksesta.

Neuvotteleva virkamies Jari-Pekka Punkari kertoo, että valtio odottaa yhtiöltä vastauksia elokuun loppuun mennessä.

Näytä lisää

Pääministeri Petteri Orpo hehkuttaa sitä, että vaatejätti Patagonia aikoo rahoittaa Palokin padon purkamista noin 1,7 miljoonalla eurolla, hän kirjoittaa Facebook-julkaisussa.

– Upea uutinen! Orpo kirjoittaa.

– Kiitos kaikille hankkeen puolesta työtä tehneille yksityishenkilöille ja järjestöille. Tämä kansainvälinen tuki ei olisi mahdollista ilman pitkäjänteistä vaikuttamistyötä.

Orpo jatkaa kertoen, että Palokin koskien vapauttaminen on yksi merkittävimmistä yksittäisistä teoista uhanalaisten vaelluskalojen hyväksi Suomessa. Hankkeen hän kertoo olevan erityisen tärkeä äärimmäisen uhanalaiselle järvilohelle.

Julkaisun oheen hän on liittänyt kuvan itsestään kalastamassa.

– Hanke on minulle henkilökohtaisesti yksi hallitusohjelman tärkeimmistä projekteista, hän sanoo.

Hän kertoo toivovansa, että Suomessa tunnistettaisiin, miten tärkeää Palokki olisi ennallistaa nyt, kun tukea on tullut ulkomaita myöten.

Helsingin Sanomat uutisoi maanantaiaamuna, että Patagonia-vaateyhtiön osakkeenomistaja Holdfast Collective on sitoutunut rahoittamaan Palokki-hanketta kahdella miljoonalla dollarilla, eli noin 1,7 miljoonalla eurolla.

Aiemmin hanke on saanut rahoitusta 1,9 miljoonaa euroa myös eurooppalaiselta Open Rivers Programme -järjestöltä.

Orpolle tärkeä hanke jäissä – nyt tuli 1,7 miljoonan yllätys 3

Holdfast Collectiven toimitusjohtaja Greg Curtis on innoissaan padon purkamisesta. Kuva: ALISHA JUCEVIC

Tavoitteena on suojella, ennallistaa ja puolustaa maa- ja vesialueita sekä luonnon monimuotoisuutta, kommentoi toimitusjohtaja Greg Curtis. Rahoitukselle vastineeksi Holdfast haluaa lisääntymisalueita järvilohille ja taimenille.

– Palokin padon purkamisella on valtava merkitys vaelluskaloille, Curtis kommentoi HS:lle.

Tuoreen mielipidemittauksen mukaan paikallinen kannatus padon purkamiselle on vahvaa, mutta paikallinen voimayhtiö Pohjois-Karjalan sähkö (PKS) on asettunut poikkiteloin purkamisen eteen.

jätti kesäkuussa 40 miljoonan euron ostotarjouksen Palokin padon ja voimalaitoksen lunastamisesta.

PKS hylkäsi tarjouksen samana päivänä kesäkuun puolivälissä.

Syyksi se antoi, että valtion tarjous oli sen mielestä alle puolet Palokin voimalaitoksen arvosta, Ylellä kerrottiin. Hylkäys herätti ihmetystä.

Valtioneuvoston kansliasta kerrottiin tällöin Ylelle, ettei tarjousta aiota korottaa kilpailun vuoksi, sillä annettu arvio on laskettu tarkan analyysin perusteella.

Pääministeri Orpo toivoo nyt, että pohjoiskarjalalaiset hyväksyisivät tarjouksen, vaikka sähköyhtiö sitä vastustaakin. Padon purkamisella voisi ennallistaa peräti kymmenen koskea.

Orpolle tärkeä hanke jäissä – nyt tuli 1,7 miljoonan yllätys 5

Palokin koskien ennallistamista on tavoiteltu vuosien ajan. Kuva: Jukka Gröndahl / HS

Omistajaohjausosaston neuvotteleva virkamies Jari-Pekka Punkari kertoo prosessin olevan väliaikaisesti jäissä tarjouksen hylkäämisen jälkeen. Hänen mukaansa omistajat tapaavat yhtiön johtoa ja ainakin osa omistajista tapaa myös keskenään ja keskustelee asiasta.

Punkari tarkentaa, että valtio on luvannut maksaa voimalaitoksesta käyvän arvon. Voimalaitoksen turbiini on vasta uusittu, eikä kellään ole vielä tietoa siitä, miten tehokas laitos on. Tarkoituksena on varmistaa tehokkuus ja sitä kautta määrittää oikea arvo.

– En näe perusteita, miksi tarjous hylättäisiin. Tuntuu, että on muodostunut suuri oppositio, joka hanakasti vastustaa hanketta.

Hän näkee patojen purkamisen olevan Saimaan järvilohelle merkittävä teko.

Saimaan järvilohi on hänen mukaansa jo harvinaisempi kuin saimaannorppa. Tähän saakka sitä saatu ylläpidettyä poikasistutuksilla. Nykyään emokaloja on kuitenkin niin vähän, ettei niitä saada kiinni ja siten myöskään poikasia ei saada.

– Toivon, että jonkinnäköinen ratkaisu saataisiin tilanteeseen, Punkari sanoo.

Valtio on toivonut yhtiöltä suuntaa-antavia vastauksia elokuun loppuun mennessä.

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
Saatat pitää myös näistä