FBI pidätti Viron maajoukkueen koripalloilijan osana petosvyyhdin selvittämistä.

FBI pidätti Viron maajoukkueen koripalloilijan osana petosvyyhdin selvittämistä. 1

Kerr Kriisaa epäillään olevan mukana urheiluvedonlyöntiin liittyvässä petosvyyhdissä. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI on pidättänyt virolaisen maajoukkuekoripalloilijan Kerr Kriisan, raportoi New York Post useiden muiden amerikkalaisten medioiden tavoin. Kriisaa epäillään osallistuneen urheiluvedonlyöntiin liittyvään petosvyyhtiin, johon hän olisi ollut osallisena kaudella 2023–2024 West Virginian yliopiston pelaajana.

Kriisa pidätettiin Kentuckyn osavaltion Lexingtonissa, ja hänet aiotaan luovuttaa Länsi-Virginiaan, jossa häntä on median mukaan tarkoitus kuulla oikeudessa.

Kriisa, 25, pelasi Yhdysvaltain yliopistosarjoissa vuosina 2020–2026 Arizonan, West Virginian, Kentuckyn ja Cincinnatin yliopistoissa. Hän toimi Viron maajoukkueen pelinjohtajana muun muassa kesän 2022 MM-karsinnoissa Suomea vastaan.

Kriisan suunnitelmana on ollut pelata tulevalla kaudella Viron liigassa Tarton joukkueessa.

Saatat pitää myös näistä