Mika Salo kommentoi puukotustaan – rujot kuvat julki

Mika Salo kommentoi puukotustaan – rujot kuvat julki 1

Entinen formulatähti Mika Salo joutui oletettavasti puukotuksen uhriksi Bangkokissa tiistai-iltana.

Salo sai syvän viiltohaavan pohkeeseen ylittäessään suojatietä. Hän tunsi osuman, kun mopo meni läheltä ohi.

Haava ommeltiin sairaalassa 28 tikillä. Lääkäri epäilee haavan syntyneen veitsellä.

Salon mukaan samana iltana sairaalaan tuli useita vastaavia viiltohaavoja saaneita uhreja.

Tunnettu entinen formulatähti Mika Salo, 59, joutui puukotuksen uhriksi Thaimaan Bangkokissa tiistai-iltana. Näin ainakin epäili Saloa hoitanut lääkäri nähtyään suomalaisen jalassa pohkeen reunassa olleen syvän avohaavan.

Salo kertoi perjantaina puhelimitse Bangkokista, että vointi on tällä hetkellä ”ihan hyvä”.

– Se oli aika pahan näköinen. Tosi iso avohaava. Lihas oli revennyt. Lääkärit joutuivat ompelemaan vähän lihasta ja sitten ihoa vielä siihen päälle. 28 tikkiä siinä on yhteensä.

Kuvia rujonnäköisestä haavasta on nähtävissä tämän artikkelin yhteydessä. Ne voivat järkyttää.

Lomamatkalla Thaimaassa oleva Salo sai haavan kolme päivää sitten. Ensimmäiset päivät ovat kuulemma kriittisiä tulehdusten kannalta.

– Hyvin se on parantunut. Olen käynyt joka päivä sairaalassa puhdistamassa sitä. Täällä ilmanlaatu ei ole paras mahdollinen. On niin kosteaa, että tulehdusvaara on iso. on tuossa ihan lähellä. He ovat laittaneet päivittäin uuden siteen siihen.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun Salo oli liikennevaloissa lähellä hotelliaan. Hän lähti kävelemään suojatien yli.

– Täällä noita mopoja on ihan älytön määrä, niitä menee siitä ohi. Yksi tuli ihan läheltä ja tunsin, että vähän osui. Mutta ei niin, että olisi edes sattunut. Jatkoin kävelyä ihan normaalisti ja sitten 5–10 metrin päässä yksi mies takanani sanoi, että hei sulla valuu verta jalasta tosi paljon. Katsoin alas ja näin, että kenkä oli ihan veressä.

Lähellä oli taksinkuljettaja, jolta Salo pyysi paperia ja yritti putsata haavaa. Silloin hän huomasi, ettei kyse ollut ihan pienestä naarmusta.

– Katsoin, että herranjumala tuo haava on iso. Toi ei ihan laastarilla parane.

Taksi vei Salon läheiseen sairaalaan, jossa haava ommeltiin saman tien. Haava oli syvä mutta siisti. Lääkäri arvioi, että pohjetta on viilletty veitsellä.

– Hän katsoi sitä ja sanoi, että on todella terävällä vedetty. Hän epäili veistä. Se ei tietenkään ole varmaa, mutta haava oli niin siisti ja suora.

– Sitten kun kävin seuraavana päivänä putsaamassa sitä sairaalassa, niin he kertoivat, että samana iltana ja yöllä oli tullut vaikka kuinka monta vastaavaa viiltohaavaa.

Siellä on siis ilmeisesti riehunut tiistai-iltana joku puukottaja?

– Varmaan tuossa kulmilla joo. Se oli ihan minun hotellin lähellä.

Mika Salo kommentoi puukotustaan – rujot kuvat julki 3

Mika Salon jalassa oli pitkä viiltohaava. Kuva: Mika Salo

Mika Salo kommentoi puukotustaan – rujot kuvat julki 5

Jalkaan ommeltiin 28 tikkiä. Kuva: Mika Salo

Salolla asuu paljon kavereita Thaimaassa, ja hän käy vaimonsa kanssa usein siellä reissulla. Mitään vastaavaa ei ole koskaan aiemmin tapahtunut.

Tikkejä Salo joutuu pitämään pari viikkoa. Kivuista hän ei ole kärsinyt ja kävelykin onnistuu, mutta haavan kastumista pitää välttää.

– Valitettavaa ettei pääse uimaan tai oikein tekemään mitään.

Tällä hetkellä Thaimaassa on sadekausi. Vettä sataa välillä ja on noin 35–36 astetta. Olosuhteet ovat rajoittaneet jonkin verran Salon liikkumista.

– Aika paljon tulee vietettyä hotellihuoneessa aikaa. Ilmastoidussa tilassa haava pysyy kuivana.

Torstaina Salo kuitenkin käveli läheiseen sporttibaariin kaveriensa kanssa katsomaan Leijonien peliä.

– Lääkäri sanoi, että älä nyt pitkiä matkoja kävele, mutta kyllä tuollaisen kilometrin tai kaksi pystyn kävelemään helposti. Minulla ei ole minkäänlaisia kipuja enkä ole syönyt särkylääkkeitä. Antibioottikuuri vain on päällä.

Mika Salo kommentoi puukotustaan – rujot kuvat julki 7

Annica ja Mika Salo F1-elokuvan kutsuvierasnäytöksessä viime kesänä Helsingissä. Kuva: JUSSI HELTTUNEN

Kun kriittiset ensimmäiset päivät ovat ohi ja parantuminen edistynyt, niin Salo voi saada jalkaansa vedenkestävän siteen. Silloin hän pääsisi uimaan myös.

– Pitää kehua lääkäreitä ja sairaaloita täällä. Ovat uskomattoman hienoja ja kaikki sujuu ilman minkäänlaista odottamista. Ei mitään valittamista.

Mopoilijoita Salo ei ole ruvennut säikkymään kaupungilla liikkuessaan.

– Isossa kaupungissa aina mahtuu idiootteja sekaan. Onneksi tämä tuli jalkaan, eikä mihinkään muualle. On yritetty vain vahingoittaa, jos tämä on tahallista. Jos olisi haluttu tehdä enemmän tuhoa, niin totta kai yritetty olisi johonkin ylävartaloon. Sitten en ehkä tässä paljoa puhuisi.

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
Saatat pitää myös näistä