Tuukka Taponen uran paras suoritus: F3-kuljettaja toinen Belgian aika-ajoissa

Tuukka Taponen oli loistoiskussa. Kuva: Eric Alonso
F3-kuljettaja Tuukka Taponen ajoi toiseksi Belgian osakilpailun aika-ajoissa. Kyseessä on Taposen uran toistaiseksi paras sijoitus F3-luokassa.
Ferrarin akatemiakuskin kausi on ollut haastava. Hän on sarjassa 16:ntena. Taponen on ajanut pisteille vain kolmesti, mutta on silti ollut tallinsa paras kuljettaja.
Sunnuntain kilpailusta hän hakee siis kauden parasta sijoitustaan. Katalonian sprintissä MP Motorsportin kuski oli neljäs.
F3:n aika-ajot päättyivät kaaokseen ja punaiseen lippuun Span legendaarisella moottoriradalla.
Autot hakivat hyvää asemaa nopealle kierrokselle. Oli kiire, sillä sade uhkasi.
Syntyi valtaisa ruuhka. Ruuhkan seurauksena kolaroitiin ja soppa oli valmis.
Noah Strömstedtin päivä päättyi hajonneeseen autoon. Kolme muutakin autoa sai osumaa.
Sateen yltyessä aika-ajoja ei jatkettu.
Voit katsoa videon sirkuksesta alta.
Taponen starttaa lauantain sprinttikisaan 11. ruudusta käännetyn lähtöjärjestyksen vuoksi.
Sunnuntain pääkilpailuun Taponen lähtee eturivistä.
Sprinttikilpailu käynnistyy lauantaina kello 11.00, sunnuntain päälähtö jo 9.30.