Kuvitus: Heidi Cantell, kuvat: Adobe Stock, AOP
Jalkapallon ensimmäinen ammattilaispelaaja vaikutti viiksekkäältä 11-vuotiaalta. Nykyisin pelaajien fyysinen kehitys kiteytyy 195-senttiseen norjalaiseen viikinkiin ja siihen, että tämän kesän MM-kisoissa on enemmän nelikymppisiä pelaajia kuin aikaisemmissa MM-turnauksissa yhteensä.
Vuohi
Tämä artikkeli on uuden urheilumedian Vuohen tuottama. Lisää Vuohen kertomuksia urheilusankaruudesta voit löytää täältä.
Argentiinan Lionel Messi on kuin aikakauden jäänne, jolloin jalkapalloilijat saattoivat vielä pääasiassa kävellä kentällä, kunnes he yhtäkkiä spurttasivat vauhtiin ja tekivät maalin.
Aikaisemmin jalkapalloilijat olivat kirjaimellisesti maan alla, sillä monet työskentelivät kaivoksissa lajin alkuvuosikymmeninä. Hiilikaivoksista nousseet jalkapalloilijat ovat kuitenkin kokeneet merkittävän muutoksen 1900-luvun alusta tähän päivään.
Nyt jalkapalloilijat, kuten Messi, ovat maailman seuratuimpia ja tunnetuimpia henkilöitä. Muutos jalkapalloilijoiden suorituskyvyssä ja ulkonäössä on ollut huomattava.
Miltä pelaajat näyttivät lajin eri aikakausina? Miten miesjalkapalloilija on muuttunut kivenhakkaajasta biohakkeriksi, tavallisesta hyväkuntoisesta ihmisestä täysiveriseksi huippu-urheilijaksi, jolle ei enää maistu alkoholi, makkaraperunat tai Mars-patukka?
Jalkapalloilijoiden kehitys on kulkenut käsi kädessä ennen kaikkea lajissa liikkuvan rahan kanssa.
Ensimmäinen ammattijalkapalloilija oli ilmeisesti Fergus Suter. Skotti oli kivenhakkaaja ennen kuin hän aloitti jalkapallon pelaamisen ammattilaisena.
Netflix-sarjassa The English Game seurataan, kuinka Suter saapui Skotlannista Englannin Darweniin pelaamaan rahasta paikallisen tehtaan jalkapallojoukkueeseen. Suterilla oli nimellinen työpaikka, sillä vasta vuonna 1885 Englannissa sallittiin maksaa pelaajille pallon potkimisesta.
Suteria esittävä Kevin Guthrie on noin 170 senttiä pitkä, mutta vanhan valokuvan perusteella skottinäyttelijä on suorastaan roteva verrattuna Fergus Suteriin. Valokuvassa Fergus Suter näyttää 11-vuotiaalta pojalta, jolla on muhkeat viikset ja caprihousut.
Englantilainen Darwen FC:n joukkue pelasi 1870- ja 1880-lukujen taitteessa caprihousuissa. Edessä kyljellään skotti Fergie Suter, joka oli ensimmäisiä – ellei ensimmäinen – ammattilaisia jalkapallossa. Alamy/AOP
Jalkapalloilijoiden kehitys on kulkenut käsi kädessä ennen kaikkea lajissa liikkuvan rahan kanssa.
Vaikka ammattilaisuus sallittiin miehille Englannissa, palkat pysyivät pitkään suhteellisen kohtuullisina. Esimerkiksi vuonna 1901 Englannin jalkapalloliitto FA asetti pelaajien palkkakatoksi 4 puntaa viikossa. Toki sekin oli tuolloin iso raha, ja palkkatasoon suhteutettuna tuo vastaisi nykyrahassa paria tuhatta puntaa viikossa, mutta on silti kaukana nykyfutiksen ammattilaispalkoista.
Imago SportAOP
Jalkapallo lajina sekä sen pelaajat hakivat vielä muotoaan 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Englannissa yksityiskouluista leviämään lähtenyt jalkapallo oli työväen laji. Pelaajat ja katsomon tehdas-, satama- ja kaivostyöläiset muistuttivat toisiaan ruumiinrakenteeltaan. Ihmiset katsomossa ja kentällä tekivät fyysistä työtä ja olivat jänteviä. Jalkapalloilijat olivat toki vahvoja ja sitkeitä, mutta he eivät erottuneet palkallaan, sporttisuudellaan tai urheiluautoillaan massasta.
Jalkapallo ei ollut vielä modernia ammattiurheilua. Jalkapalloilijat olivat hyvin tavallisia ihmisiä, jotka viihdyttivät vertaisiaan. Moni pelaaja urheili osapäiväisesti työnsä ohessa ja saapui otteluun samoilla julkisilla kulkuvälineillä kuin katsojat. Harjoittelu oli enimmäkseen juoksemista ja pelaamista. Varusteet, kuten villapaidat, paksut nahkaiset nilkkakengät ja vettä imevät nahkapallot tekivät pelaamisesta raskasta.
Pelipaitojen värikin saattoi olla mikä tahansa. Pikkuhiljaa puuvilla syrjäytti villan, ja 1920-luvulla paidan selkämyksiin ilmestyivät pelinumerot ja rintamuksiin seuralogot.
Britannia oli siirtomaavalta, ja jalkapallo levisi tehokkaasti ympäri maailmaa. Laji juurtui brittien avulla myös Manner-Eurooppaan.
Englannissa 1924 perustettu Umbro loi pohjan modernille pelipaidalle ja -shortseille.
Umbro valmisti peliasut Manchester Cityn joukkueelle, joka voitti Englannin cupin 1934. Pima-puuvillasta valmistetuissa paidoissa oli kaulukset, ja shortsit olivat maltillisen pituiset. Rex Features/AOP
Brasilian ensimmäinen suuri jalkapallotähti oli Arthur Friedenreich. Hän oli noin 170-senttinen ja 60-kiloinen taitava ja nopea kauniin jalkapallon pioneeri, jonka lempinimi oli Tiikeri. Hän aloitti maalien tekemisen 1910 ja lopetti vasta 1935. Brasilia pelasi vielä tuolloin valkoisella paidalla.
1930-luvulla peli muuttui järjestelmällisemmäksi, sillä vuoden 1925 paitsiosääntöuudistus lisäsi hyökkäyspelin tehokkuutta ja pakotti joukkueet kehittämään uusia taktisia ratkaisuja. Lajin harjoittelu pysyi edelleen melko yksinkertaisena, eikä pelaajien fyysinen olemus juuri muuttunut, vaikka nopeudesta ja liikkuvuudesta tuli aiempaa arvostetumpia ominaisuuksia erityisesti laitapelaajille.
Englannissa 1924 perustettu Umbro loi pohjan modernille pelipaidalle ja -shortseille. Yhtiö keskittyi nimenomaan jalkapalloon ja kehitti peliasujen laatua, käytännöllisyyttä ja näyttävyyttä.
Umbron kaupallinen läpimurto oli Englannin cupin finaali 1934, jonka Manchester City voitti yhtiön peliasuissa. Myös loppuottelun hävinnyt Portsmouth pelasi Umbron paidoissa, jotka oli valmistettu kevyestä ja nopeasti kuivuvasta Tangeru-puuvillakankaasta. Tyylikkäät peliasut shortseineen ja sukkineen ihastuttivat sekä pelaajia että katsojia.
Toinen maailmansota katkaisi kaiken normaalin urheilullisen kehityksen lähes vuosikymmeneksi. Monissa maissa ravinnon saatavuus heikkeni, mikä vaikutti myös jalkapalloilijoiden fyysiseen kuntoon. Sodan jälkeisissä valokuvissa pelaajat näyttävät usein hoikilta ja karuilta verrattuna myöhempien vuosikymmenten ammattilaisiin.
Vuoden 1954 MM-voittajajoukkueen kapteenin Fritz Walterin alkuperäinen pelikenkä. Patentoiduilla ruuvattavilla napeilla varustetun kengän kehitti Adolf ”Adi” Dassler, joka oli Adidaksen perustaja. Raskaat nilkkakengät jäivät historiaan. Imago Sport/AOP
Adolf "Adi" Dassler kehitti ensimmäisen matalavartisen kengän, joiden pohjassa oli vaihdettavat, ruuvattavat napit.
Jalkapallo globalisoitui ja yhdentyi 1950-luvulla, kun televisiointi yleistyi ja yhä useampi näki muun muassa Unkarin ja Brasilian maajoukkueiden loistokkaita otteita.
Ensin Unkarin ja sitten Brasilian pelaajat mullistivat peliä tekniikallaan ja liikkuvuudellaan. Myös kengät ja pallot kevenivät, mikä teki pelistä nopeampaa. Raskaat nilkkakengät saivat väistyä, kun Adolf "Adi" Dassler kehitti ensimmäisen matalavartisen kengän, joiden pohjassa oli vaihdettavat, ruuvattavat napit.
Nämä kengät varmasti osaltaan auttoivat Saksan puoliammattilaisia yllätysvoittoon Unkarin ammattilaisista 1954 MM-finaalissa, joka pelattiin rankkasateessa.
Joidenkin tutkimusten mukaan Saksaa siivitti myös pelaajiin piikitetty pervitiini, joka oli toisesta maailmansodasta tuttu piriste. Sen vaikuttava aine on metamfetamiini. No, doping ei ollut kiellettyä tuolloin.
1950-luvulla pelaajat olivat edelleen keskimäärin suhteellisen hoikkia, mutta jalkapalloilijoiden ruumiinrakenteissa oli selvä ero Britannian ja muun maailman välillä. Talvisilla mutakentillä operoinut perinteinen brittipelaaja oli vankkarakenteinen, fyysinen ja vahva ilmatilaa hallitseva pääpelaaja. Samaan aikaan Manner-Euroopan ja Etelä-Amerikan paremmilla kentillä pelanneista jalkapalloilijoista kehittyi jänteviä, ketteriä urheilijoita, joilla oli poikkeuksellisen hyvä alavartalon liikkuvuus.
Pelé oli totta kai taitava, mutta hän oli myös lähes täydellinen urheilija, joka oli äärimmäisen kestävä mutta samalla räjähtävän nopea.
Nuori Pele itki onnesta, kun Brasilia voitti MM-finaalin Tukholmassa 1958. Pele oli pienehkö mutta taitava ja urheilullinen pelaaja. Ullstein Bild/AOP
1958 MM-kisoissa Brasilian 17-vuotias Pelé hurmasi katsojat. Hän aloitti matkansa kohti vuohi-titteliä.
Pelé oli 173-senttinen ja noin 70-kiloinen. Pelé oli totta kai taitava, mutta hän oli myös lähes täydellinen urheilija, joka oli äärimmäisen kestävä mutta samalla räjähtävän nopea. Peléllä oli valtava ponnistusvoima, ja hän tiettävästi juoksi 100 metriä 11 sekuntiin. The New York Timesin mukaan lääkärit tutkivat yliopistossa Pelén mielen ja lihaksiston läpikotaisin ja totesivat, että kouluja käymätön brassipelaaja oli henkinen ja fyysinen nero.
Jalkapallomuoti otti ensimmäisen askeleen kohti kannattajia 1955, kun Umbro toi kauppoihin suosikkiseurojen peliasusetit lapsille. Se oli alku fanipaitabuumille.
Alamy/AOP
Yksi pato murtui vuonna 1961, kun Englannissa vihdoin luovuttiin pelaajien palkkakatosta. Pelaajien palkat lähtivät nousuun, heistä alkoi tulla varakkaita. Pelaajien pesäero työväenluokkaisiin katsojiin kasvoi, he näyttivät vähemmän duunareilta ja enemmän rocktähdiltä.
Vaikka raha on kirittänyt jalkapalloilijoita kohti suurempaa urheilullisuutta, niin 1960-luku oli poikkeus säännöstä. Superhulttio George Bestistä tuli jalkapallon ensimmäinen pop-idoli.
Manchester Unitedin Best oli myös ensimmäinen jalkapalloilija, jonka kohdalla ulkonäöllä oli suuri merkitys. Pitkähiuksinen Best mursi käsityksen sodan jälkeisen ajan jalkapalloilijasta ja rikkoi muodin, urheilun ja rock-musiikin rajat. Häntä kutsuttiin viidenneksi Beatleksi.
Totta kai Bestin valtavan suosion taustalla oli hänen poikkeukselliset lajitaitonsa, mutta mikään himourheilija hän ei ollut. Best joi, nai ja juhli niin paljon, että ei siinä välissä olisi ehtinyt harjoitella kovin intensiivisesti.
Supertähteydestään huolimatta Best oli hauska kansanmies, mikä vain lisäsi hänen suosiotaan. Best oli tuttu näky yökerhojen ja muotiliikkeiden avajaisissa sekä lehtien otsikoissa.
Bestin kuuluisin sitaatti lienee: ”Käytin paljon rahaa viinaan, naisiin ja nopeisiin autoihin. Loput tuhlasin.”
1960-luvulla taitopelaajia potkittiin ja murjottiin säälittä, mutta Bestiltä oli lähes mahdoton riistää palloa tai tasapainoa. Aikakauden pela
