Ghanan tähtipelaajaa Thomas Parteyta syytetään Britanniassa useista seksuaalirikoksista. Arkistokuva. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Ghanan jalkapallomaajoukkueen keskeinen pelaaja Thomas Partey joutuu jättämään maansa MM-avausottelun väliin, koska hän ei saanut viisumia Kanadaan.
Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa vahvisti perjantaina, että Kanadan viranomaiset ovat hylänneet Parteyn viisumihakemuksen. Partey oleskelee tällä hetkellä Ghanan maajoukkueen kanssa Yhdysvalloissa, mutta joukkue pelaa MM-avausottelunsa Panamaa vastaan ensi keskiviikkona Kanadan Torontossa.
Entistä Arsenalin keskikenttäpelaajaa Parteyta syytetään Britanniassa useista seksuaalirikoksista. Partey sai viime heinäkuussa viisi raiskaussyytettä ja yhden syytteen seksuaalisesta väkivallasta. Helmikuussa hänelle nostettiin kaksi uutta raiskaussyytettä.
Partey on kiistänyt kaikki häntä vastaan esitetyt syytteet. Lauantaina 33 vuotta täyttävä pelaaja siirtyi viime vuonna lontoolaisesta Arsenalista espanjalaiseen Villarrealiin.
Fifa muistutti, ettei se ole mukana MM-isäntämaiden maahantuloprosesseissa.
– Isäntämaa päättää lopulta, kuka saa viisumin ja pääsee maahan, kuten aiemmissakin Fifan tapahtumissa, Fifa totesi.
Ghana pelaa MM-kisojen L-lohkossa. Parteyn odotetaan olevan Ghanan käytettävissä kahdessa muussa lohkopelissä, sillä joukkue kohtaa Englannin ja Kroatian Yhdysvaltain itärannikolla.