Johannes Kläbo: täystyrmäys hiihdon MM-kisojen muutokselle
Kerttu Niskanen lopettaa uransa. Video: IS
Kansainvälinen hiihtoliitto FIS tiedotti torstaina, että hiihdon MM-kilpailut järjestetään jatkossa jokaisena vuonna paitsi olympiavuonna.
Norjalaistähti Johannes Hösflot Kläbo ei ole uudistuksesta järin innoissaan.
– Yleensä kannatan muutoksia, mutta täytyy sanoa, että suhtaudun vuosittaisiin MM-kisoihin skeptisesti, Kläbo sanoi NRK:lle.
Kläbon, 29, mielestä MM-kisojen tulisi olla riittävän harvinaisia, jotta niillä olisi enemmän merkitystä. Hän pohtii, laskeeko MM-kisojen arvostus muutoksen takia.
– Katsokaa olympialaisia ja jalkapallon MM-kisoja. Ne säilyttävät arvonsa erittäin hyvin järjestämällä arvokisat neljän vuoden välein.
Skeptisyydestään huolimatta Kläbo kertoo olevansa valmis kilpailemaan vuosittaisissa MM-kisoissa. Ampumahiihdossa vuosittaisia MM-kisoja on järjestetty jo pitkään.
– En ole vakuuttunut siitä, että ampumahiihdossakaan toimitaan oikein. Aika näyttää, onko tämä viisasta vai ei, hiihtotähti sanoi.

11-kertainen olympiavoittaja ei ollut vakuuttunut Fisin uusista linjauksista. Kuva: PHILIP KANGAS, AOP
FIS perusteli muutosta muun muassa kaupallisilla ja mediaoikeuksiin liittyvillä mahdollisuuksilla.
Liitto kertoi, että järjestely voitaisiin ottaa käyttöön vuonna 2032, mutta se harkitsee muutoksen aikaistamista jo vuodelle 2028.
Samalla FIS päätti, että venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat voivat osallistua sen järjestämiin kisoihin puolueettomalla statuksella.
Hiihdon ensi vuoden MM-kisat järjestetään Ruotsin Falunissa. Vuonna 2029 MM-kisat käydään Lahdessa.