SaiPalle mieluinen lisä kokoonpanoon, HPK:lla tärkeä pelaaja sivussa – katso Liigan kokoonpanot tästä

Anrei Hakulinen on HPK:n kokoonpanon ulkopuolella. Tomi Vesaharju
Lappeenrannan SaiPa sai mainion lisäyksen sen kokoonpanoon, kun pelikentille palaa erinomaista alkukautta pelaava Patrik Siikanen. Siikanen loukkantui polvitaklauksessa viime viikon CHL-ottelussa ja hän on edellisen pelannut liigakentillä kuluvan kuun alussa.
Vielä eilen kotonaan CHL-ottelun pelannut SaiPa on muutenkin ruuvannut kokoonpanoaan verrattuna eiliseen, jolloin useampi pelaaja oli huilivuorossa. SaiPan riveistä puuttuu vielä samassa ottelussa Siikasen kanssa loukkantunut Miikka Salomäki sekä Samu Bau ja Samuli Niinisaari, joiden poissaolot ovat pidempiaikaisia.
SaiPan vastustajan HPK:n kokoonpanosta puolestaan tippuu joukkueen kapteeni Anrei Hakulinen. HPK-kapteeni Hakulinen avasi viime kauden vasta tammikuussa loukkaantumisen takia, jonka vuoksi hänen pelimääränsä jäi pieneksi.
Kerhon kokoonpanosta on pudonnut pois myös puolustaja Samuli Piipponen. Hänen poissaolon myötä ottelussa nähdään myös liigadebytantti, kun Niklas Jussila, 19, pelaa HPK:n kakkospakkiparissa.
Illan toisessa ottelussa kohtaavat Sport ja KooKoo. Sport ei kokoonpanoaan muuta verraten sen edelliseen otteluun Ilvestä vastaan.
KooKoon rosterista putoaa puolestaan pois Manu Mäkelä ja Roope Tossavainen. Hyvän alkukauden pelanneen Mäkelän tilalle kakkosketjun laitaan nousee Santeri Sulku.
SaiPa–HPK
SaiPa
Fridrich-Intonen-Emanuelsson
Aho-Airola
Palmu-Zabaneh-Tauslahti
Salminen-Peski
Siikanen-Perttu-Naukkarinen
Trejbal-Kramer
Zezelj-Hokkanen-Klintrup
13.h Moilanen 7.p Svensk
MV: Grigals-Piiroinen
HPK
Vesterinen-Päivärinta-Ranford
Jokirinne-Kukkonen
Alitalo-Huttunen-Palola
Wallenius-Jussila
Kukuca-Korhonen-De Jong
Gabrielson-Pyke
Kopiloff-Kainulainen-Oden
13.h Fagerström 7.p Andzans
MV: Saarinen-Crespin
Sport-KooKoo
Sport
Diaco-Sundström-Walther
Koivisto-Viljanen
Nieminen-Palve-Granath
Åkeström-Ervasti
Harrison-Grainger-Bertnard
Bürger-Johnsson
Pietilä-Stråka-Heikkinen
13.h Levänen 7.p Kangas
MV: Härkönen-Ortio
KooKoo
Vee.Miettinen-Siikonen-Meskanen
Nousiainen-Pelli
Holmström-Davidsson-Sulku
Pakaslahti-Pärssinen
Gallo-Luoto-Jaakola
Puhakka-Gröndahl
Ver.Miettinen-Mäkinen-Valkeejärvi
Riekkinen-Romppanen
MV: Randelin-Patrikainen