Huima trilleri Sveitsissä – peräti viisi suomalaista teki maalin

Ajoien Anttoni Honka johtaa NL:n puolustajien pistepörssiä. Imago sport
Jääkiekon Sveitsin pääsarjassa NL:ssä Ajoien ja Langnaun välinen ottelu oli suomalaisittain poikkeuksellinen.
Ajoie voitti lauantaina pelatun ottelun jatkoajalla 5–4, ja illan aikana peräti viisi suomalaista viimeisteli maalin.
Langnau aloitti kamppailun vahvasti ja johti vierasottelua avauserän jälkeen 3–0. Ajoie kavensi toisen erän alussa lukemiksi 1–3, eikä tässä vaiheessa yksikään suomalaispelaaja ollut vielä heiluttanut maaliverkkoa.
Ensimmäisenä suomalaispelaajana maalinteossa onnistui Langnaun Saku Mäenalanen, joka vei alivoimalla joukkueensa 4–1-johtoon. Päätöserässä Ajoie esitti hurjan takaa-ajon ja nousi tasoihin Julius Nättisen, Jerry Turkulaisen ja Julius Hongan maaleilla.
Jatkoajalla Kristian Tanuksen syötöstä Anttoni Honka huipensi Ajoien nousun laukomalla voittomaalin. Honka johtaa puolustajien pistepörssiä tehtyään 11 ottelussa kovat tehot 7+5=12.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Henkilön Hockey Club Ajoie (@hcajoie_officiel) jakama julkaisu
Ottelussa pelasi kaikkiaan yhdeksän suomalaista. Langnauta edustavat Mäenalaisen lisäksi yhden syöttöpisteen kirjannut Juuso Riikola sekä Saku Kinnunen ja Hannes Björninen.
Turkulainen, Mäenalainen, Julius Honka ja Anttoni Honka nappasivat maaliensa lisäksi syöttöpisteen.
Lauantaina suomalaisista maalin tekivät myös Bernin Waltteri Merelä, ZSC Lionsin Juho Lammikko sekä kahdesti osunut Luganon Jere Innala.