ISU sallii venäläisten ja valkovenäläisten osallistuvan kilpailuihin – päätös herättää erilaisia mielipiteitä

Venäläiset ja valkovenäläiset luistelijat voivat osallistua kilpailuihin ilman valtiollisia tunnuksia. Kuvassa venäläinen taitoluistelija Adelija Petrosian. AFP / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Suomessa on suunnitteilla kaksi suurta kansainvälistä taitoluistelukilpailua ensi kaudelle.
Kansainvälinen luisteluliitto ISU ilmoitti tiistaina, että venäläiset ja valkovenäläiset luistelijat saavat osallistua ensi kaudella neutraaleina urheilijoina kansainvälisiin kilpailuihin.
– Tämä herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Kun ottaa huomioon KOK:n (Kansainvälinen olympiakomitea) näkemyksen asiasta, että urheilun tulisi olla poliittisesti sitoutumatonta eikä osallistumisella tai osallistumattomuudella pitäisi olla poliittista merkitystä. Tämä on kaunis ja jalo ajatus. Samaan aikaan geopoliittinen tilanne on kuitenkin muuttumaton, eikä sanktiojärjestelmä toimi näin, Suomen taitoluisteluliiton puheenjohtaja Jouko Pitkänen kertoi STT:lle puhelimitse.
Venäläiset ja valkovenäläiset luistelijat suljettiin kansainvälisiltä jäiltä sen jälkeen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa vuonna 2022.
ISU:n mukaan venäläiset ja valkovenäläiset luistelijat voivat osallistua kansainvälisiin kilpailuihin tulevalla kaudella ilman valtiollisia tunnuksia, kuten kansallislippuja ja kansallisia edustusasuja. Tiedotteen mukaan kilpailuihin osallistuminen edellyttää, etteivät urheilijat riko neutraalia asemaa, mikä korostaa reilun kilpailuhengen tärkeyttä jäällä.
Suomen mahdollisuudet vaikuttaa asiaan ovat tällä hetkellä rajalliset, eikä kapina-aikeita ole.
– Olemme ISU:n nöyrä ja kuuliainen jäsen, Pitkänen totesi.
Kotikisojen suunnitelmat ennallaan
Venäjä on taitoluistelun suurvalta. Uutistoimisto AFP:n mukaan venäläisurheilijat saavuttivat kuusi viidestätoista tarjolla olleesta taitoluistelumitalista Pekingin olympialaisissa 2022.
Kansainvälinen olympiakomitea KOK antoi venäläisille ja valkovenäläisille urheilijoille mahdollisuuden osallistua jo Milano-Cortinan talviolympialaisiin helmikuussa neutraalin lipun alla. He osallistuivat myös taitoluisteluun.
Venäläisten ja valkovenäläisten pääsy kilpailuihin vaikuttaa Suomeen ensi kauden osalta merkittävästi, sillä taitoluistelun kansainvälisistä huippukilpailuista järjestetään gp-kilpailu Helsingissä marraskuussa ja MM-kilpailut maaliskuussa Tampereella.
Voiko venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden osallistuminen aiheuttaa poikkeusjärjestelyjä, esimerkiksi turvallisuuden osalta?
– Jollain aikavälillä aihe on käsiteltävä, mutta emme ole vielä valmistautuneet tähän, Pitkänen viittasi ISU:n päätöksen tuoreuteen.
Pitkänen arvioi, ettei gp-kilpailussa välttämättä ole vielä venäläisiä, koska he ovat olleet pitkään poissa kilpajäiltä, eikä alkukaudesta heillä ole vielä ISU:n vaatimia pisteitä gp-sarjaan.
MM-kilpailuihin on erilaiset valintakriteerit.
– MM-kilpailuihin voi osallistua yksi venäläinen per sarja, Pitkänen sanoi.