Teemu Pasasesta nuorten olympiavalmentaja hiihtomaajoukkueen johdosta – tavoitteena kehittää toimintaa Etelä-Suomessa

Teemu Pasasesta nuorten olympiavalmentaja hiihtomaajoukkueen johdosta – tavoitteena kehittää toimintaa Etelä-Suomessa 1

Teemu Pasanen toimi Suomen hiihtomaajoukkueen valmentajana vielä tämän vuoden alussa Milano-Cortinan olympialaisissa. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Kuuden vuoden ajan hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen on nyt nimetty nuorten olympiavalmentajaksi.

Pasanen on myös saanut tehtävän Hiihtoliiton Etelä-Suomen aluekoordinaattorina, jonka tarkoituksena on laajentaa ja kehittää urheilijoiden polkua eteläisessä Suomessa.

Hiihtoliitto ja Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhea aloittavat yhteistyön, jonka odotetaan vahvistavan hiihdon asemaa pääkaupunkiseudulla.

– Etelä-Suomen suuresta väestökeskittymästä löytyy valtava potentiaali harrastajista ja seuratoimijoista lajin pitkäaikaisen kasvun kannalta, Hiihtoliiton tiedotteessa todetaan.

Pasanen aloittaa uuden vaiheen urallaan innostuneena.

– Alueelta on ollut vahva osallistuminen nuorten sarjoissa, ja sieltä on saavutettu myös hienoa menestystä. Nyt pääsemme tukemaan urheilijoiden usein haastavaa siirtymistä nuorten sarjoista aikuisten sarjojen menestyjiksi, Pasanen kertoo.

Saatat pitää myös näistä