Kummola: Ukrainaa ei pudoteta MM-kisoista

Jääkiekon maailma on Venäjään liittyvän kiistan keskellä. Maa on saanut takaisin paikkansa kansainvälisillä areenoilla.
Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n pitkäaikainen varapuheenjohtaja Kalervo Kummola vahvistaa, että Ukrainan miesten MM-joukkuetta ei siirretä alemmalle sarjatasolle Venäjän tieltä, vaikka ennakkotiedot olivat toisenlaisia.
Kummola kertoo puhuneensa asiasta sunnuntaina IIHF:n uuden puheenjohtajan, saksalaisen Franz Reindlin, kanssa.
– Totesimme, että on ihan mahdoton ajatus, että Ukraina pudotettaisiin, Kummola sanoo.
Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen korosti perjantaina julkaistussa lausunnossaan, että Ukrainin on rankingin perusteella luovuttava paikastaan A-sarjassa Venäjälle.
– Ei se ollut hänen mielipiteensä. Vaan IIHF:n kilpailukomitea teki jo aikoinaan esityksen, että jos eteen tulee tilanne, että Venäjä tulee mukaan, silloin rankingin 16:s maa putoaa, Kummola selvittää.
– Silloin ei tietenkään tiedetty, kuka 16:s on. Ei sitä esitystä voi toteuttaa.
Kummola on vakuuttunut siitä, että puheenjohtaja Reindlin näkemys Ukrainan paikan säilymisestä toteutuu, kun lopulliset päätökset tehdään.
– Ihan varmasti. Kukaan ei sellaista päätöstä kärsi tehdä.
Rauman Lukossa pelaava Ukrainan maajoukkueen tähtipelaaja Daniil Trakht oli tunteellinen perjantaina, kun hän puhui tilanteesta.
– Ensin ne yrittää ottaa pois meidän kodin, ja nyt meidän paikan kisoista, Trakht sanoi Satakunnan Kansalle.
Urheilun vetoomustuomioistuin CASin tuoreen päätöksen ansiosta Venäjä sai oikeuden osallistua ensi keväänä Saksassa järjestettäviin miesten MM-kisoihin.
Oikeus osallistua koskee myös heti alle kahden kuukauden päästä Kanadassa pelattavia alle 20-vuotiaiden MM-kisoja.
– Kanadahan siellä pohtii viisumikieltoa, mutta katsotaan nyt, mitä tapahtuu, Kummola sanoo.
IIHF:n hallitus kokoontuu maanantaina käsittelemään Venäjään liittyviä asioita.
Ukrainan MM-tilanteesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.