SM-liigasta tuttu Michal Kovarcik loukkaantui pelottavasti Tshekissä

Michal Kovarcik loisti Kärpissä kaudella 2024–25. Sitä ennen hän pelasi kaksi kautta Mikkelin Jukureissa. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press
Tshekkiläistä Ocelari Trineciä edustava entinen SM-liigatähti Michal Kovarcik loukkaantui vaarallisesti harjoitusottelussa torstaina, uutisoi esimerkiksi Hokej.cz.
Trinec pelasi vieraskentällä harjoitusottelua Kometa Brnoa vastaan. 20 sekuntia ennen avauserän loppua Jan Scotka taklasi Kovarcikia voimakkaasti. Kovarcik jäi makaamaan liikkumattomana jäähän.
Hänet vietiin paareilla sairaalaan. Hokej.cz:n mukaan pelaaja oli tapahtuneen jälkeen tajuissaan ja pystynyt kommunikoimaan.
Trinec tiedotti vielä torstai-iltana somessa, että Kovarcik on päässyt sairaalasta ja että tutkimuksissa hänellä todettiin aivotärähdys mutta ei muita vammoja.
Kovarcik pelasi SM-liigaa Jukureissa ja Kärpissä kausina 2022–25 ja kuului sarjan tähtiin varsinkin kahdella viimeisellä kaudellaan. Sesongilla 2024–25 hän takoi Kärpille 62 pistettä ja sijoittui runkosarjan pistepörssissä toiseksi.
Myös tilanteen toinen osapuoli Scotka on SM-liigasta tuttu. Hän toimi JYPin kapteenina kaudella 2021–22.

Kovarcikia taklannut Jan Scotka pelasi JYPissä viisi vuotta sitten. Tilanteen kumpikin osapuoli on edustanut myös Tshekin maajoukkuetta. Kuva: Vesa Pöppönen / All Over Press
Ottelu keskeytettiin taklauksen jälkeen. Ensimmäinen erä pelattiin loppuun, mutta Trinecin päävalmentajan Boris Zabkan mukaan tunnelma oli tilanteen jälkeen hyvin räjähdysherkkä.
Trinec saapui normaalisti vaihtoaitioon ennen toista erää, mutta palasi sitten pukukoppiin. Zabka otti vastuun ottelun keskeyttämisestä.
– Loukkaantuminen ei ollut ainoa syy. Näitte varmaan, millaista peli oli loukkaantumisen jälkeisessä vaihdossa. Sellainen peli ei olisi palvellut valmistautumistamme kauteen, enkä halua riskeerata pelaajien terveyttä, Zabka selitti seuran verkkosivuilla.
Zabka sanoi keskustelleensa taklaustilanteesta tuomareiden kanssa heti erätauon alussa. Asiaan piti palata ennen toista erää, mutta silloin selvisi, että tuomareilla ei ollut tilanteesta laadukasta kuvamateriaalia.
Zabka kertoi senkin olleen yksi peruste hänen ratkaisulleen.
– Ei pitäisi olla mahdollista, että tuomarilla ei ole käytettävissään kuvamateriaalia pääsarjahallissa pelattavan kahden liigajoukkueen kohtaamisesta, hän jyrähti.
Päätökseen vaikutti Zabkan mukaan myös se, että paikalla oli loukkaantuneen Kovarcikin läheisiä. Myös tämän veli, Jukureita vuosina 2022–24 edustanut Ondrej pelaa Trinecissä.
Brnon päävalmentaja ja omistaja Libor Zabransky kertoi hyväksyvänsä Trinecin päätöksen keskeyttää ottelu.
– Ymmärrän Trinecin päävalmentajan perustelut ottelun keskeyttämiselle ja kunnioitan hänen ratkaisuaan. Emme toivo muuta kuin että Michal Kovarcik olisi kunnossa, Zabransky sanoo Brnon verkkosivuilla.