The Times: Fifa rikkoi omia sääntöjään maksamalla Gianni Infantinolla salaisia lisäkorvauksia

Infantinon ympärillä kuohui jo kesällä.

Lue tiivistelmä

Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino on saanut miljoonia euroja salaisia lisäkorvauksia palkkansa päälle, kertoo brittilehti The Times.

Fifan entinen hallintokomitean puheenjohtaja Miguel Maduro kutsuu lisäkorvauksia selkeäksi sääntörikkeeksi ja vaatii ulkopuolista tutkintaa.

Infantino sai vuonna 2024 julkista palkkaa noin 4,6 miljoonaa euroa ja julkistamattomia korvauksia noin 1,9 miljoonaa euroa.

Useat maanosaliitot ovat vaatineet Infantinon eroa, mutta hän on ilmoittanut olevansa ehdolla ensi maaliskuun puheenjohtajavaalissa.

Näytä lisää

Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino on jälleen myrskyn silmässä.

Brittilehti The Times kertoo tuoreessa paljastusjutussaan, että Infantino olisi saanut Fifalta tai siihen kytköksissä olevilta yrityksiltä miljoonia euroja salaisia lisäkorvauksia julkisen palkkansa ja bonuksien päälle.

Tällaiset salaiset lisäkorvaukset ovat vastoin Fifan omia sääntöjä, sillä sääntöjen mukaan puheenjohtajan kaikki henkilökohtaiset korvaukset ovat julkisia.

Fifan entinen hallintokomitean puheenjohtaja Miguel Maduro sanoo artikkelin mukaan, että lisäkorvaukset ovat ”selkeä sääntörike”, ja asia vaatii ulkopuolisen tahon perinpohjaista tutkintaa.

– Jos Fifaan kytköksissä olevat ovat maksaneet hänelle rahasummia ilman että näitä on julkistettu, kyse on selvästä sääntörikkeestä. Fifan säännöt vaativat täydellistä läpinäkyvyyttä, Maduro sanoo.

– Minunkin mielestäni Fifan puheenjohtajan tulee saada työstään iso korvaus, mutta korvauksen on oltava läpinäkyvä.

Artikkelin mukaan Infantino sai vuonna 2024 julkista palkkaa noin 4,6 miljoonaa euroa ja päälle julkistamattomia korvauksia noin 1,9 miljoonaa euroa. The Timesin mukaan vastaavia lisäkorvauksia olisi maksettu Infantinolle myös vuosina 2025 ja 2026.

The Times kertoo kysyneensä salaisista korvauksista myös Fifalta, mutta järjestö kiersi kysymyksen vastauksessaan.

The Times: Fifa rikkoi omia sääntöjään maksamalla Gianni Infantinolla salaisia lisäkorvauksia 1

Infantino on jatkuvasti myrskyn silmässä. Kuva: Kacper Pempel, Reuters

The Times nostaa esiin myös Infantinon ja tämän perheen asumisjärjestelyt. Ennen Qatarin MM-kisoja Infantino muutti Qatariin, ja viime kesän Pohjois-Amerikan kisoja edeltävät vuodet hän asui tuilla luksusalueilla Miamissa.

Artikkelin mukaan Infantino asui ensin Googlen entisen toimitusjohtajan Eric Schmidtin ostamassa arvokiinteistössä, josta Fifa maksoi vuokraa kymmeniätuhansia euroja kuukaudessa.

Schmidt kuuluu Infantinon lähipiiriin. Artikkelin mukaan Fifa neuvotteli noihin aikoihin Schmidtin silloisen kumppanin, StarX:n toimitusjohtajan Michelle Ritterin kanssa teknologiayhteistyöstä. Tietojen mukaan neuvottelut kariutuivat, kun Ritter ja Schmidt erosivat.

Infantino ehti perheineen asua myös toisessa asunnossa, jonka osti laulaja Marc Anthonylta. Kaupassa hämmentää se, että Anthony myi talonsa noin 2,5 miljoonan dollarin tappiolla, vaikka luksusasuntojen hinnat Miamissa ovat koko ajan nousseet.

The Times: Fifa rikkoi omia sääntöjään maksamalla Gianni Infantinolla salaisia lisäkorvauksia 3

Marc Anthony oli kesän MM-kisojen lähettiläs. Kuva: CRISTOBAL HERRERA-ULASHKEVICH, EPA / AOP

Asunnon osti yritys nimeltä Shadi. Kyseessä on artikkelin mukaan Delawareen rekisteröity yritys, joka on ulkomaisessa omistuksessa. Sanan Shadi saa muodostettua ynnäämällä Inafantinon tyttärien etunimien alkukirjaimet ja lisäämällä perään Infantinoa tarkoittavan i:n.

Anthony myi asuntonsa hetken sen jälkeen, kun hänet oli nimetty MM-kisojen lähettilääksi.

Infantinon toimet ovat olleet viime aikoina julkisuudessa hyvin näkyvästi.

Toistaiseksi isoimman äläkän sai aikaan hänen suunnitelmansa jalkapallon MM-kisojen osittaisesta yksityistämisestä. Hanke kohtasi valtavasti vastustusta ja kaatui.

Hankkeen seurauksena Euroopan, Pohjois- ja Väli-Amerikan sekä Aasian maanosaliitot ovat vaatineet sveitsiläisen eroa Fifan puheenjohtajan paikalta. Infantino on ilmoittanut olevansa ehdolla ensi maaliskuun uudessa puheenjohtajavaalissa.

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
Saatat pitää myös näistä