Tinja-Riikka Korpelan pitkä ura päättyy. Kuva: Mika Ranta / HS
Kuka olen, kun en ole jalkapalloilija? Siinä kysymys, jota maalivahti Tinja-Riikka ”Tinni” Korpela, 40, pääsee pian pohtimaan toden teolla.
Korpela ilmoitti sunnuntaina päättävänsä pitkän jalkapallouransa. Jo keväällä hän aavisteli, että saattaa pelata viimeiset ottelunsa Kansallisessa liigassa Helsingin Palloseuran (HPS) riveissä.
Päätös kypsyi lopullisesti heinä-elokuussa rajun vammakierteen seurauksena.
Ennen liigakauden alkua Korpela kärsi pienistä lihasvammoista, ja alkukautta häiritsi nilkkavamma. Heinäkuussa etureidestä löytyi pieni repeämä, jota kuntouttaessa syntyi pohjevamma.
Korpela on sanonut aiemmin, että aikoo pelata niin kauan kuin kroppa ja mieli jaksavat.
– Nyt on koittanut se hetki, että enää ei jaksa. Kun 40 tuli mittariin, se oli näköjään minulle jokin rajapyykki. Ei ole kivaa yrittää väkisin, kun kroppa panee vastaan.
Pari treeniä viikossa menee Korpelan mukaan hyvin, mutta isompi määrä on alkanut tuottaa hankaluuksia. Hänestä se on selkeä merkki, että on aika siirtyä höntsäsarjoihin.
– Tuntuu onnelliselta, kun on vihdoin tällainen olo, että voin jättää futiksen hyvillä mielin.
Alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue Suomi-Tanska-ottelussa toukokuussa 2003. Eturivissä keskellä maalivahti Tinja-Riikka Korpela. Kuva: Juha Tamminen
Historiankirjoihin jää suomalaisittain komea ja menestyksekäs ura.
Korpela siirtyi ulkomaille vuonna 2010 ja pelasi 16 vuoden aikana Norjassa, Ruotsissa, Saksassa, Englannissa, Italiassa ja Sveitsissä. Ammattilaisena hän torjui vuodesta 2014 lähtien.
Suomen naisten jalkapallomaajoukkueessa Korpela esiintyi 128 maaottelussa ja neljissä EM-kisoissa. Hän kantoi Helmareissa pitkään myös kapteeninnauhaa.
Pyttyjäkin kertyi: Kaksi Saksan Bundesliigan mestaruutta, Norjan mestaruus, Italian mestaruus ja kolme SM-kultaa.
Erityisen lämpimästi Korpela muistelee ensimmäistä Suomen mestaruuttaan FC Hongassa vuonna 2006.
– Silloin tuntui, että tämä on siisteintä, mitä ikinä voi saavuttaa.
Uransa merkityksellisimpänä antina Korpela pitää monipuolisia taitoja, joita jalkapallo on opettanut.
Hän viittaa esimerkiksi elämän- ja mielenhallintaan, sosiaalisiin taitoihin, epämukavuuden sietämiseen ja sinnikkyyteen.
Korpela naisten maajoukkueen maalilla Porissa 2009. Kuva: Jussi Partanen
Ruotsissa Korpelan ja maailmantähti Marta de Silvan edustama Tyresö FF eteni Mestareiden liigan finaaliin vuonna 2014, mutta seura ajautui konkurssiin ja pelaajat joutuivat odottelemaan palkkojaan epätietoisina tulevasta.
Saksassa Korpela pääsi juhlimaan kymmenientuhansien hurraavien ihmisten eteen Münchenin raatihuoneen parvelle. Siellä hän ja miesten joukkueen kapteeni Manuel Neuer nostelivat yhdessä Bundesliigan mestaruuslautasia vuosina 2015 ja 2016.
Italiassa huomion kiinnitti pelaajien totinen taikauskoisuus. Palavereissa syynättiin, missä kukin istuu, ja voittopelien jälkeen pelipäivien rutiinit piti toistaa millintarkasti.
Se huvitti suomalaista, vaikka Korpela tunnustaa olevansa itsekin taikauskoinen.
Hän ”koputtaa puuta” hyvän onnen suojelemiseksi ja varjelee erityisesti maalivahdin hanskojaan. Kukaan ei saa astua niiden päälle ennen tai jälkeen treenien. Korpela säilyttää hanskoja muovikääreessä.
– Ne ovat rakkaimmat työvälineeni. Isä aina opetti, että varusteista pidetään huolta. Katson kauhuissani, jos joku maalivahti heittelee hanskojaan miten sattuu.
Korpela ei ole vielä pakannut työvälineitään varastoon, sillä HPS:n kausi Kansallisessa liigassa jatkuu kahden kierroksen verran. Haave mitalista elää.
Uran viimeiseksi peliksi jää HPS:n kotiottelu Paloheinässä lauantaina 24. lokakuuta.
– Toivottavasti saadaan täysi tupa ja mitalijuhlat. Olen paikalla, mutta en voi luvata, missä kunnossa. Sen olen tässä oppinut, että kahdessa viikossa ehtii tapahtua vaikka mitä.
Lähikuukausina Korpelan kalenteri näyttää pitkälti tyhjää. Loppuvuodesta hän antaa maalivahtivalmennusta U16-tyttöjen maajoukkueleirillä, ja talvella hän vetää futisriparia Kuortaneella.
Lisäksi hän suorittaa paraikaa Uefan maalivahtivalmentajan tutkintoa. Uefa B -koulutus on jo käytynä. Muuta Korpela ei ole opiskellut lukion jälkeen.
Pelivuosilta sukanvarteen kertyi sen verran varoja, että hän voi rauhassa puntaroida seuraavia siirtojaan. Tilanne olisi erilainen, jos hän olisi pelannut vastaavan uran miehenä.
– Silloin ei paljon tarvitsisi pohtia tulevia töitä. Nytkään en joudu heti etsimään seuraavaa työpaikkaa, mutta kovin pitkään ei voi vain chillailla.
Tulevaisuudessa Korpelaa kiinnostaisi jatkaa urheilun parissa.
Erityisesti häntä inspiroi lasten ja nuorten valmennus ja mentorointi. Junioreiden nopeaa kehitystä on palkitsevaa seurata.
Viime kesänä Korpela järjesti pitkään haaveilemansa maalivahtileirin 8–15-vuotiaille tytöille.
– Me tytöt olemme aikojen saatossa jääneet monesta jutusta paitsi. Leiri on vain tytöille, jotta saataisiin kaikki aremmatkin pelaajat messiin.
Korpelasta on tärkeää auttaa nuoria urheilijaksi kasvamisessa. Ulkomailla ammattilaisena ei riitä, että tehtailee maaleja tai torjuu eniten palloja. Yksinäisessä arjessa tarvitaan työkaluja omien ajatuksien kanssa pärjäämiseen.
Korpela oli puolisonsa Emilia Rinteen kanssa itsenäisyyspäivän vastaanotolla 2022. Kuva: Paula Kaskimaa / IS
Korpela eli ulkomaanvuosinaan 12 vuotta etäsuhteessa Emilia Rinteen kanssa. Nyt he omistavat yhteisen kodin Helsingissä.
– On ollut aivan ihanaa vihdoin asua yhdessä. Ulkomailla itseäni auttoi jaksamaan se, että olen aina viihtynyt yksin ja tykännyt urheilijan elämäntyylistä niin paljon.
Sitä, kuka hän on, kun ei ole jalkapalloilija, Korpela lähtee nyt mielenkiinnolla selvittämään.
– Onko se valmentaja, mentori, auttaja vai jotain muuta? Aika näyttää.
