Juuso Välimäki siirtymässä Eurooppaan – sopimus Ruotsiin jäämässä odotettua pienemmäksi

Juuso Välimäki on siirtymässä Ruotsiin. Kuvassa Välimäki Arizona Coyotesin varusteissa Los Angeles Kingsiä vastaan Australian Melbournessa syyskuussa 2023. Dave Hewison/Speed Media/Shutterstock
Puolustaja Juuso Välimäki on lähellä sopimusta SHL-joukkue Brynäsin kanssa, kertoo Expressen.
Välimäki tuli ruotsalaislehden tietojen mukaan SHL-seurojen saataville pari viikkoa sitten. Kiekollinen puolustaja oli aluksi vaatinut lähes 300 000 euron nettokorvausta kaudesta.
Mikäli sopimus toteutuu, summa olisi kuitenkin merkittävästi tätä alhaisempi. Expressenin mukaan neuvottelut Brynäsin ja Välimäen edustajien välillä ovat edenneet pitkälle.
27-vuotias Välimäki varattiin NHL:ään kesän 2017 varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella. Tällä hetkellä tehokkaimmaksi kaudeksi NHL:ssä jää 2022–23, jolloin Arizonan joukkueessa syntyi 78 runkosarjaottelussa tehot 4+30=34.
Vaikka Välimäki on pelannut 271 runkosarjaottelua ja kaksi pudotuspeliottelua, pysyvää paikkaa NHL:ssä ei ole irronnut. Tällä kaudella Välimäki on pelannut AHL:ssä Tucsonin ja Chicagon joukkueissa.