JYP jatkaa voitokasta virettään – Jukurit voitti Kiekko-Esposta

JYPin Valtteri Ojantakanen (kesk.) juhli 0–1-maaliaan HIFK:n maalivahdin Tim Juelin ihmetellessä taustalla jääkiekon Liigan ottelussa Helsingissä perjantaina. JYPin iloon ottivat osaa myös Harri Pesonen (vas.) ja Eetu Peltola. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
KooKoo jatkaa jääkiekon Liigan ainoana voitottomana joukkueena. KooKoo hävisi perjantaina Tampereella Ilvekselle lukemin 0–6, ja sillä on kauden seitsemästä ottelustaan vain yksi piste. Se tuli viime lauantain jatkoaikatappiosta SaiPalle.
Kauden alku on ollut vaisu myös muun muassa HIFK:lla. Keskiviikkona Kärpät-voitolla neljän ottelun tappioputkensa katkaisseet helsinkiläiset taipuivat perjantaina kotiyleisönsä edessä JYPille 3–4, eli kuudesta viime pelistään HIFK:lla on vain yksi voitto.
JYP sen sijaan on hurjassa vireessä: kuusi ottelua, kuusi voittoa ja vieläpä kaikki vieraskaukalossa. JYP johtaa sarjaa pisteen erolla Jukureihin, joka kaatoi perjantaina kotonaan Kiekko-Espoon 2–1 Connor Fordin jatkoaikamaalilla. Jukureille voitto oli kuudes peräkkäinen.
HIFK:n ja JYPin otteluun toi ikävää draamaa JYPin parhaan pistemiehen Santeri Huovilan loukkaantuminen. Huovila loukkasi jalkansa varsin pahannäköisesti, ja hänet vietiin lopulta paareilla jäältä.
Keskiviikkona kotonaan Ässille voittolaukauskisassa hävinnyt SaiPa maksoi kalavelkoja Porissa murskaamalla Ässät 5–0. SaiPa on kerännyt pisteitä kaikista kuudesta pelistään, ja joukkue on tasapisteissä Ilveksen ja Ässien kanssa sijoilla 3–5.
Perjantain myöhäispelissä Jokerit hävisi kotonaan TPS:lle 1–2. Jokerien alkukausi on ollut vaisu, sillä joukkue on kerännyt seitsemästä ottelustaan vain neljä pistettä.