Kaksinkertainen MM-mitalisti Rasmus Rissanen teki liigadebyyttinsä myöhemmällä iällä.

Kaksinkertainen MM-mitalisti Rasmus Rissanen teki liigadebyyttinsä myöhemmällä iällä. 1

Rasmus Rissanen on pelannut jääkiekkoa viime vuodet Ruotsissa. PETRI KORTENIEMI / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Jääkiekon MM-kilpailuissa kahtena edellisenä keväänä Suomea edustanut Rasmus Rissanen siirtyy kotimaan Liigassa pelaavaan Oulun Kärppiin. Kärpät ilmoitti tiedotteessaan solmineensa 34-vuotiaan puolustajan kanssa kahden vuoden sopimuksen.

Rissanen on KalPan kasvatti, mutta hän ei ole koskaan pelannut kotimaan Liigassa. Rissanen pelasi 2010-luvun alussa AHL:ssä Charlotte Checkersissä ja pääsi pelaamaan kuusi NHL-ottelua Carolina Hurricanesissa. Puolustaja siirtyi Pohjois-Amerikasta KHL:n Jokereihin.

Kahdeksan edellisen kauden aikana Rissanen on pelannut Ruotsin SHL-liigassa, ensin Örebrossa ja sitten Linköpingissä.

Rissasen on tarkoitus tehdä debyyttinsä kotimaan Liigassa 35-vuotiaana, sillä hän viettää syntymäpäiviään heinäkuun puolivälissä.

– Ajatus huvittaa, että näin vanha kaveri debytoi Liigassa. On mukavaa päästä pelaamaan Suomessa. Liiga vaikuttaa oikein vauhdikkaalta ja viihdyttävältä sarjalta, Rissanen totesi tiedotteessa.

Saatat pitää myös näistä