KalPan paluumuuttaja: Tämä on ehdottomasti parasta Kuopiossa

Joonas Lyytinen arvostaa Kuopiossa erityisesti torin elämää. Outi Poikonen
Kuopioon 31-vuotiaana palannut Joonas Lyytinen kertoo löytäneensä viime kuukausina synnyinkaupungistaan täysin erilaisia ajanviettopaikkoja kuin mihin hän oli tottunut yhdeksän vuotta sitten.
Lasten myötä hän on tutustunut Kuopion eri leikkipuistoihin.
Lyytinen ei ole kokenut suurta kulttuurishokkia palatessaan Pohjois-Savoon. Hän on nauttinut savolaisesta elämäntavasta kesäisin, jolloin hän on aina palannut Kuopioon.
– Olemme olleet täällä kesät, joten kaupungin muutoksiin on tottunut.
– Meillä on ollut Kuopiossa koko ajan oma asunto, joka on kuitenkin ollut vuokralla viime vuodet. Kesäisin olemme pitäneet tukikohtaa joko minun vanhempieni tai vaimoni perheen luona.
KalPa-kasvatti nauttii kotikaupunkinsa vilkkaasta elämästä. Yli 100 000 asukkaan kaupungin elämää voi hänen mukaansa kuvata vilkkaaksi, kun on viettänyt kaksi edellistä vuotta 6 000 asukkaan Leksandissa Keski-Ruotsissa Taalainmaalla.
– Siellä ei ollut sadepäivinä paljon tekemistä. No, luontoon pääsi aina, ja hirviä kävi pihamailla asti, Lyytinen kertoo.
Maailmalla pelatessaan hän kaipasi Kuopiosta erityisesti yhtä kliseistä asiaa: toria ja Hanna Partasen kojua.

Kuopiosta poissa ollessaan Joonas Lyytinen kaipasi kotikaupunkinsa torin vilinää. Anni Valokorpi
Kaipuu ruotsalaiseen elämänmenoon ei ole viime kuukausina syntynyt.
– Jos jotain pitää mainita, niin päiväkodeissa oli lapsia ryhmissä huomattavasti vähemmän kuin Suomessa. Se oli hyvä.
– On toki mielenkiintoista nähdä syksyllä, millainen tunnelma halleissa on verrattuna Ruotsiin. Leksandissakin peleissä kävi noin 6 000 katsojaa.
18-vuotiaana lukiolaisena KalPan mukana ammattilaisjäille noussut Lyytinen ei ole vielä suunnitellut huippu-urheilu-uransa jälkeistä työuraa. Hän on kuitenkin vasta 31-vuotias, joten ammattilaisvuosia voi olla edessä vielä helposti kymmenen. Viime liigakaudella sarjan vanhin pelaaja oli 40-vuotias Veli-Matti Savinainen.
– Jos jääkiekko-uraa ei olisi tullut, pelaisin varmasti jalkapalloa. Lopetin jalkapallon, kun siirryin yläkouluun.
Ammattilaiskiekkoilun myötä lukio-opinnot Klassikassa jäivät aikoinaan kesken.
– Olen kirjoittanut kolme ainetta, mutta pelikiireiden vuoksi loput jäivät tekemättä, Lyytinen myöntää ja toivoo saavansa vielä joskus valkolakin päähänsä.
