Keihäänheitossa jännittävä tilanne Kalevan kisojen alla – tutustu EM-kisoihin valittuihin urheilijoihin tästä.

Keihäänheitossa jännittävä tilanne Kalevan kisojen alla – tutustu EM-kisoihin valittuihin urheilijoihin tästä. 1

Oliver Helanderin kauden paras suoritus on 82,71 metriä. Vesa Vuorela

Suomen yleisurheilun ykköslajissa keihäänheitossa on jännittävä tilanne ennen viikonlopun Jyväskylän Kalevan kisoja. Tällä hetkellä yhtään keihäänheittäjää ei ole valittu Birminghamin EM-kisajoukkueeseen.

Suomalaisista keihäänheittäjistä vain Oliver Helanderilla on hallussaan tulosraja viime kauden heitollaan 83,97. Tulosraja on 83 metriä.

Eemil Porvarilla, Topias Laineella ja Topi Parviaisella on hyvät mahdollisuudet rankingin näkökulmasta. Teemu Narvi tarvitsee tulosrajan päästäkseen EM-joukkueeseen, ja Taneli Juutinen on puolestaan hyvissä asemissa rankingissa, kertoo Suomen Urheiluliiton (SUL) huippu-urheilujohtaja Tuomo Salonen tiedotteessa.

Odotettavissa on tiukka kilpailu, sillä keihään valintakelpoisuus edellyttää myös, että heittäjä mahtuu Suomen sisäisessä kilpailussa kolmen parhaan valintakelpoisen joukkoon.

Ranking sulkeutuu keskiyöllä 26. heinäkuuta, ja maanantaina 27. heinäkuuta julkaistaan ne , jotka ovat jo valittujen lisäksi varmistaneet kisapaikan rankingin kautta. Joukkuetta täydennetään vielä 30. heinäkuuta.

Miesten keihään finaali heitetään Jyväskylässä sunnuntaina noin kello 15 alkaen. Yleisurheilun EM-kisat puolestaan järjestetään Englannin Birminghamissa 10.–16. elokuuta.

EM-kisoihin tähän mennessä valitut urheilijat 23.7.2026

200 m: Riku Illukka.

10 000 m: Mustafe Muuse.

Pituushyppy: Kristian Pulli.

3000 m ej ja 10 000 m: Ilona Mononen.

Maraton: Alisa Vainio.

100 m aj: Lotta Harala, Saara Keskitalo.

400 m aj: Hilla Uusimäki.

Seiväshyppy: Wilma Heltelä, Elina Lampela.

Kuulantyöntö: Emilia Kangas.

Moukarinheitto: Silja Kosonen, Krista Tervo.

Lähde: Suomen Urheiluliito.

Saatat pitää myös näistä