Kuulantyönnön ennätystä tavoittelevan Emilia Kankaan suunnitelmissa on hyödyntää urheilupsykologinsa ohjeita.

Kuulantyönnön ennätystä tavoittelevan Emilia Kankaan suunnitelmissa on hyödyntää urheilupsykologinsa ohjeita. 1

Emilia Kangas voitti Suomen mestaruuden vakuuttavalla suorituksella. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Naisten kuulantyönnön selkeä ennakkosuosikki Emilia Kangas saavutti Kalevan kisoissa Suomen mestaruuden ja paransi samalla Jyväskylän Harjun stadionin kenttäennätystä yli 18 metriin.

Kuortaneen Kuntoa edustava Kangas voitti kuulakilpailun perjantaina tuloksella 18,10, jääden kauden parhaastaan 19 senttiä. Iltapäivän suoritukseen ei ollut täysin tyytyväinen, sillä pohjalaisheittäjä kertoi kamppailevansa työntötekniikkansa kanssa.

– Fyysinen kunto tuntui todella hyvältä, mutta työntöä oli haastavaa saada onnistumaan, kun rinki oli nopea ja tekniikka oli hieman hukassa. Mutta olen silti tyytyväinen tähän suoritukseen, Kangas pohti.

Kangas heitti viime vuonna ennätyksensä 18,42, kun taas Asta Ovaskan Suomen ennätys on 18,57. Tällä kaudella Kangas on vakiinnuttanut asemansa yli 18 metrin heittäjänä, mutta hän arvioi yrittävänsä kisoissa ehkä liikaa.

– Pitäisi ottaa rauhallisemmin urheilupsykologini sanoin. Olen keskustellut hänen kanssaan, että se on minun loppukesäni teema.

Kangas on jo valittu 10. elokuuta alkaviin Birminghamin EM-kilpailuihin. Hän on tämän vuoden EM-tilastossa sijalla 12.

– Yritän vakauttaa tekniikkani ennen kisoja. Uskon, että se onnistuu, kun menen treenaamaan Pohjanmaalle valmentajieni valvontaan, Kangas kertoi.

Varpaisjärven Vireen Senja Mäkitörmä saavutti Jyväskylässä SM-hopeaa kauden parhaallaan 17,52. Turun Urheiluliiton Minttu Laurila nappasi pronssia ennätyksellään 16,52.

Saatat pitää myös näistä