Leijonien hyökkäysketjut muutettu täysin harjoituksissa

Päävalmentaja Antti Pennanen on tehnyt muutoksia Leijonien kentällisiin ennen Latvia-ottelua. Roni Rekomaa
Jääkiekon MM-kilpailuissa Sveitsissä pelaava Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue pitää keskiviikkona välipäivän, mutta harjoitteli normaalisti torstaina koittavaa Latvia-ottelua varten. Päävalmentaja Antti Pennanen on Helsingin Sanomien mukaan säätänyt Leijonien kentällisiä maanantain USA-ottelun jälkeen.
Aleksander Barkovin rinnalle ykkösketjuun on nostettu Lenni Hämeenaho ja Janne Kuokkanen, kun taas Anton Lundellin johtama kakkosketju sai laidoilleen Sakari Mannisen ja Jesse Puljujärven. Aatu Räty ja Eemil Erholtz puolestaan muodostavat kolmoskentällisen toisen laidan Patrik Puistolan kanssa. Hannes Björnisen johtama neloskentällinen oli ainoa, joka pysyi ennallaan USA-otteluun verrattuna.
Maanantaina pelin kesken jättänyt puolustaja Urho Vaakanainen ei ollut keskiviikkona Suomen harjoitusvahvuudessa, minkä vuoksi hänen paikkansa ykköspakkiparissa otti Henri Jokiharju. Mikko Lehtonen sai puolestaan vierelleen Vili Saarijärven, kun taas Mikael Seppälä harjoitteli seitsemäntenä puolustajana.
Vaakanaisen lisäksi Leijonien harjoitusvahvuudesta puuttuivat myös NHL:stä kisoihin saapuvat Mikael Granlund ja Konsta Helenius.
Suomi on pelannut MM-kisoissa kolme ottelua ja voittanut jokaisen niistä. Leijonat nähdään seuraavan kerran tositoimissa torstaina, jolloin vastaan asettuu A-lohkossa kuudentena oleva Latvia.
Leijonien kentälliset keskiviikon harjoituksissa:
Hyökkääjät:
Lenni Hämeenaho–Aleksander Barkov–Janne Kuokkanen
Sakari Manninen–Anton Lundell–Jesse Puljujärvi
Patrik Puistola–Aatu Räty–Eemil Erholtz
Waltteri Merelä–Hannes Björninen–Saku Mäenalanen
Puolustajat:
Henri Jokiharju–Ville Heinola
Mikko Lehtonen–Vili Saarijärvi
Olli Määttä–Nikolas Matinpalo
Mikael Seppälä