Luottopuolustaja poistui kriisitilanteesta – Yeboah Amankwah siirtyy Interiin

Yeboah Amankwah (vas.) siirtyy IHK Mariehamnista Turun Interiin. Arkistokuva. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Jalkapallon miesten Suomen mestaruudesta kilpaileva Inter on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen toppari Yeboah Amankwahin kanssa, turkulaisseura ilmoitti tiistaina verkkosivuillaan. Sopimukseen sisältyy optio kahdesta seuraavasta kaudesta.

Amankwah on Manchester Cityn junioriakatemian kasvatteja. Englannin kenttien lisäksi hän on pelannut Belgiassa ennen siirtymistään IFK Mariehamniin täksi kaudeksi.

Interin pelaajatarkkailun päällikkö Viki Savonen kuvailee Amankwahia ominaisuuksiltaan erinomaiseksi pelaajaksi kotimaisessa jalkapalloliigassa.

– Hän on kookas, mutta äärimmäisen nopea ja todella aggressiivinen puolustaja, jolta onnistuvat myös erilaiset pallolliset peliteot. Hän ei ole vielä Suomessa päässyt pelaamaan täysin vahvuuksillaan, mutta uskomme hänen sopivan pelitapaamme erinomaisesti, Savonen totesi.

Amankwah nousi nopeasti IFK Mariehamnin luottopuolustajaksi ja oli peliminuuttien perusteella saarelaisten kolmanneksi eniten pelannut pelaaja. IFK on tällä hetkellä viimeisenä ja vaarassa pudota alempaan sarjaan.

Amankwah voi tavoitella Interissä menestystä myös europeleissä, kunhan tarvittavat rekisteröinnit ovat kunnossa.

– Hän pystyy pelaamaan keskuspuolustajan lisäksi myös laitapuolustajana, joten hän tuo meille kaivattua syvyyttä otteluruuhkan keskelle, Savonen kertoi.

jalkapallo