Marko Yli-Hannuksela Arvi Savolaisen loukkaantumisesta: Jalkaan sattui ja sillä selvä

Pahoinpitelysyytteet ja loukkaantumiset ovat varjostaneet MM-kilpailut väliin jättävän Savolaisen vuotta.
Suomen kreikkalais-roomalaisen painin kärki on terävä, mutta leveyttä ei ole. Tämä konkretisoitui karulla tavalla maanantaina, kun Painiliitto tiedotti maailmanmestaruuskilpailuihin valmistautuneen Arvi Savolaisen loukkaantumisesta.
– Arville tuli vamma viimeistelyleirillä Kuortaneella, eikä hän kilpaile. Loppuviikosta tiedetään enemmän, millainen ennuste on kuntoutumisen suhteen, Painiliiton toiminnanjohtaja Pasi Sarkkinen avasi tilannetta maanantaina Helsingissä järjestetyssä mediatilaisuudessa.
MM-kilpailut melskataan loka-marraskuun taitteessa Kazakstanin Astanassa. Valmentaja Marko Yli-Hannuksela oli harmissaan, kun Suomen neljän kreikkalais-roomalaisen painin urhon joukkueesta yksi valttikortti putosi pois.
– Se oli tavallinen painitilanne. Jalkaan sattui ja sillä selvä. Mitään ei ollut tehtävissä. Konsultoin lääkärin kanssa, enkä ole soittanut vielä Arville. Odotan, että mies ja tilanne rauhoittuvat. Harmittaa. Arvilla oli vahva nälkä, että nyt pitää näyttää. Kyrsii, on kai oikea sana, Yli-Hannuksela puhui.
Suomella ei ole mitat täyttävää tuuraajaa Savolaiselle, eikä Lahden Ahkeraa seuratasolla edustavan urheilijan tilalle nimetä uutta suomalaispainijaa alle 97-kiloisten miesten sarjaan.
– Arvi on ollut tyystin ylivoimainen "ysiseiskassa". Pohdimme, mutta tähän kiireeseen ei ollut ketään. Paikka jäi täyttämättä, Yli-Hannuksela sanoi.
"Sydäntä särkee"
Helsingin Hakan Tino Ojala (63 kg), Harjun Woima Jyväskylän Jonni Sarkkinen (77 kg) ja Helsingin Hakan Elias Kuosmanen (130 kg) kilpailevat MM-molskilla kreikkalais-roomalaisessa painissa. Lahden Ahkeran Miko Elkala (86 kg) osallistuu vapaapainiin.
– Sydäntä särkee. Joka jamppa on nostanut tasoa MM-kilpailujen lähestyessä. Arvinkin touhu näytti todella hyvältä. Sillä mennään, keitä on jäljellä. Jäljellä olevat ovat parantaneet koko ajan otteitaan, Yli-Hannuksela alleviivasi.
MM-pronssia puolustava Kuosmanen oli harmissaan toverinsa tilanteesta.
– Olen ehkä maailmasta eniten paininut Arvin kanssa. Omaan käteeni tuntui, että Arvi alkoi olla pitkästä aikaa loistavassa kunnossa ja iskussa, Kuosmanen sanoi.
Kaksinkertainen olympiakävijä
Savolainen rohmusi mitaleita nuorten arvokilpailuissa ja saavutti vuonna 2022 aikuisten EM-hopeaa. Hän on edustanut Suomea Tokion olympialaisissa 2021 ja Pariisin olympialaisissa 2024, mutta kuluva vuosi on ollut vaikea.
MM-edustuksen ympärillä kuohui, sillä hän on syytettynä useista pahoinpitelyistä Helsingin käräjäoikeudessa. Syytteet 27-vuotiasta Savolaista vastaan nostettiin kesäkuussa. Painijaa syytetään kolmesta pahoinpitelystä sekä yhdestä sotilaan sopimattomasta käyttäytymisestä. Yksi pahoinpitelyistä on syytteiden mukaan tehty huhtikuussa 2025. Muut rikosepäilyt koskevat elokuuta 2024.
Urheilu-uraa on varjostanut loukkaantumisten lisäksi sydämen rytmihäiriö, jota korjattiin leikkauksella syksyllä 2021. Loukkaantumiset ovat pilkkoneet myös kuluvaa vuotta. Savolainen loukkasi rannettaan alkuvuodesta ja joutui kuudeksi viikoksi painikieltoon. Hän hävisi avausottelunsa huhtikuussa EM-kilpailuissa.
Kuosmanen mainitsi menestysodotusten lisäksi toisenkin syyn, miksi Savolainen olisi ollut tärkeä mies Suomelle.
– Joukkuehengen kannalta Arvi tuo kokeneena urheilijana hyvää auraa. Hän keskittyy ja on mukana 100-prosenttisesti. Se tarttuu muihinkin, joten poisjäänti on kolaus joukkueelle.