Merkittävä vähennys: vain 32 talviurheilijaa sai tukea – edellisvuonna apurahan sai 101

Merkittävä vähennys: vain 32 talviurheilijaa sai tukea – edellisvuonna apurahan sai 101 1

Minja Korhonen sai nauttia ensimmäisestä henkilökohtaisesta maailmancup-osakilpailuvoitostaan Lahdessa maaliskuussa. Samoissa Salpausselän kilpailuissa Korhonen sijoittui toiseksi historian ensimmäisessä yhdistetyn maailmancupin sekasprinttikilpailussa yhdessä Ilkka Herolan kanssa. action press / NocoGirls

Uusi urheilijoiden apurahamalli tuo tänä vuonna talvilajien urheilijoille merkittävästi pienemmän kokonaismäärän. Samalla muutos jakaa varoja aiempaa harvemmille.

Osalle uusi järjestelmä tuo pitkäjänteisyyttä, sillä täydet 24 000 euron apurahat voidaan myöntää kaksivuotisina. Kaksivuotinen apuraha voidaan myöntää kansainvälisellä huipulla vakiintuneesti kilpaileville, joiden tavoitteena ja realistinen potentiaali on menestyminen arvokilpailuissa. Puolikkaat apurahat myönnetään edelleen vain yksivuotisina.

Apurahaa jaettiin uudella mallilla huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna, yhteensä 552 000 euroa. Edellisenä vuonna jaossa oli poikkeuksellisen paljon apurahaa, kun 101 urheilijaa sai yhteensä 996 000 euroa. Vuonna 2024 apurahaa sai 76 talvilajien urheilijaa ja kokonaismäärä oli 766 000 euroa.

Tiukentuneiden jakoperusteiden lisäksi joukkuelajien eivät enää saa urheilija-apurahaa, vaan tuki tulee maajoukkuetoiminnan kautta. Viime vuonna apurahaa sai muun muassa 26 jääkiekkoilijaa, kaikki naisia. Lisäksi Olympiakomitea käynnisti Next Generation -ohjelman, jolla tuetaan yritysrahoituksella nuoria urheilijoita.

Aiemmin käytössä oli kolmiportainen malli, jossa apurahojen suuruudet olivat 20 000, 10 000 ja 6 000 euroa. Apurahamallin lisäksi potin kokoon vaikuttaa ministeriön vuosittain osoittamat varat.

OKM ilmoittaa myöntäneensä urheilija-apurahan 32 urheilijalle, joista 14 sai täyden 24 000 euron apurahan ja 18 urheilijaa puolet tästä.

Täyden potin saivat muun muassa yhdistetyn tähdet Ilkka Herola, Eero Hirvonen ja Minja Korhonen. Herola ja Hirvonen hiihtivät Milano–Cortinan talviolympialaisista joukkuehopeaa, ja Hirvonen saavutti pronssia normaalimäen kilpailussa. Herolalle henkilökohtainen pronssi tuli suurmäen kilpailusta.

19-vuotias Korhonen puolestaan oli yhdistetyn maailmancupin kokonaiskisan kolmas. Hän kilpaili talviolympialaisissa mäkihypyssä, koska naisten yhdistetty ei ole olympiaohjelmassa.

Maastohiihdossa täydet apurahat myönnettiin Lauri Vuoriselle, Arsi Ruuskaselle ja Inkki Inolalle sekä hänen oppaalleen Lauri Inolalle.

Maastohiihdon lisäksi neljä freestylen ja freeskin urheilijaa sai täydet tuet, alppihiihdossa iso potti myönnettiin kahdelle urheilijalle ja ampumahiihdossa yhdelle. Mäkihypyn ja taitoluistelun apurahat, kolme lajia kohti, olivat puolikkaita eli 12 000 euron suuruisia.

Tulorajojen vuoksi osa talvilajien huippuosaajista jäi ilman apurahaa. Olympiakomitean ehdoissa tuloraja on 60 000 euroa, ja myös yritystoiminnan tuotto voidaan ottaa huomioon urheilijan taloudellisen aseman arvioinnissa. Vuonna 2025 tuloraja oli 80 000 euroa.

Apurahan saaneet urheilijat:

Alppihiihto

Hallberg Eduard 24 000

Kiviranta Nette 24 000

Lehto Elian 12 000

Ampumahiihto

Hiidensalo Olli 24 000

Hämäläinen Inka 12 000

Heikkinen Arttu 12 000

Invenius Otto 12 000

Seppälä Tero 12 000

Freestyle ja freeski

Kärävä Anni 24 000

Penttala Olli 24 000

Sallinen Jon 24 000

Syrjä Elias 24 000

Koivisto Kuura 12 000

Vierelä Severi 12 000

Lumilautailu

Jurmu Erik 12 000

Maastohiihto

Vuorinen Lauri 24 000

Ruuskanen Arsi 24 000

Matintalo Johanna 12 000

Ryytty Vilma 12 000

Anttola Niko 12 000

Inola Jere Inkki 24 000

Inkilä Lauri(opas) 24 000

Mäkihyppy

Aalto Antti 12 000

Kytösaho Niko 12 000

Rautionaho Jenny 12 000

Taitoluistelu

Turkkila Juulia 12 000

Versluis Matthias 12 000

Karhunen Iida 12 000

Yhdistetty

Herola Ilkka 24 000

Hirvonen Eero 24 000

Korhonen Minja 24 000

Hirvonen Heta 12 000

Saatat pitää myös näistä