Mico Lampinen saavutti kiekonheitossa parhaan suomalaisen tuloksen 12 vuoteen.

Mico Lampinen saavutti kiekonheitossa parhaan suomalaisen tuloksen 12 vuoteen. 1

Mico Lampinen saavutti Yhdysvaltain yliopistosarjan mestaruuskilpailuissa Eugenessa tuloksen 61,89. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Mico Lampinen teki kiekonheitossa parhaan suomalaistuloksen 12 vuoteen, kun hän heitti Yhdysvaltain yliopistosarjan mestaruuskilpailuissa Eugenessa tuloksen 61,89. Lampisen aikaisempi ennätys oli 60,04.

Suomalaisurheilija on viimeksi heittänyt pidemmälle vuonna 2014, jolloin Jouni Waldén saavutti tuloksen 61,95.

Lampinen sijoittui Suomen aikaa varhain lauantaina heitetyssä Eugenen kilpailussa kahdeksanneksi. Hän teki ennätyksensä kolmannella heittokierroksella.

– Lähdin siitä ajatuksesta, että 60 metriä voisi olla tarpeen, jotta viimeiselle kierrokselle pääsee. Sitten kävi ilmi, ettei se olisi edes riittänyt. Finaaliin pääsy oli historiallisesti kovatasoista, Lampinen kertoi Urheiluliiton verkkosivuilla.

Kilpailun voitti jamaikalainen Ralford Mullings tuloksella 65,81.

Muissa lajeissa nigerialainen Kanyinsola Ajayi voitti 100 metriä huipputuloksella 9,72. Tämä tulos syntyi 2,2 metriä sekunnissa puhaltaneessa myötätuulessa.

Nigerialainen Samuel Ogazi voitti 400 metrillä ajalla 43,38, jolla hän nousee kaikkien aikojen maailmantilastossa neljänneksi.

Saatat pitää myös näistä