Miikka Muurinen vahvisti tulevan kauden ryhmänsä.

Miikka Muurinen, 19, ilahdutti Arkansasin kannattajia päätöksellään. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Suomalainen koripallon superlupaus Miikka Muurinen päätti huhtikuun lopussa spekulaatiot tulevasta joukkueestaan, kun hän ilmoitti pelaavansa ensi kaudella Yhdysvaltain yliopistosarjan NCAA:n huippujoukkueisiin kuuluvassa Arkansasin yliopistossa. Tällä viikolla asia vahvistui, kun Arkansas kertoi nimen olevan virallisissa asiakirjoissa.
Muurinen, 19, ilahdutti valinnallaan Arkansasin faneja ja nosti useissa arvioissa Arkansasin uusien pelaajien ryhmän maan parhaaksi. Muurinen on sijoitettu koko maan eliittitulokkaiden joukkoon, eli hänet on luokiteltu ”viiden tähden” lupaukseksi. Tällaisia korkeimman tason pelaajia yliopistojen uusista tulokkaista on vuosittain yleensä vain noin 15–30.
Arkansasin ensi kauden otteluohjelmasta ei ole vielä tietoa, mutta yleensä kauteen valmistavat harjoituspelit alkavat lokakuussa ja varsinainen kausi käynnistyy marraskuun alussa.