Moukarin tilastoykkönen Kärhä sai tyytyä hopeamitaliin alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa – Suomen mitalisaalis jäi kahteen.

Pinja Kärhän tulos 68,51 jäi lähes puolen metrin päähän kultamitalista. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Ikäluokkansa tämän vuoden tilastoykkönen Pinja Kärhä sai tyytyä moukarin MM-hopeaan alle 20-vuotiaiden kilpailuissa.
Kisojen päätöspäivänä Kärhän paras finaaliheitto oli toisella kierroksella 68,51. Lähes puoli metriä pidemmälle heitti Saksan Clara Hegemann, jonka voittotulos oli 68,99. Pronssia saavutti Saksan Nova Kienast tuloksella 67,89.
Kärhä heitti kesäkuussa Lahdessa alle 20-vuotiaiden naisten kauden parhaan tuloksen 70,73.
– Heittäminen oli nyt melko peruskauraa, ehkä jopa hieman alakanttiin. Tehoja olisi ollut, mutta pitäisi heittää rennommin, Kärhä totesi kilpailun jälkeen Urheiluliiton tiedotteessa.
Kärhä arvioi, että hänen kahden viimeisen heittonsa tekniikka oli parasta, mutta niissä ei ollut riittävästi tehoja. 19-vuotias kertoi lentävänsä huomenna uuteen kotiinsa ja pitävänsä hetken taukoa ennen treenaamisen jatkamista.
– Heitän ensi vuonna pidemmälle kuin koskaan. Tämä kilpailu tulee olemaan minulle voimavara, Kärhä sanoi liiton tiedotteessa.
Kärhän ura jatkuu Texasin yliopistossa Austinissa, jossa häntä valmentaa olympia- ja MM-voittajaa Camryn Rogersiakin valmentava Mohamad Saatara.
Suomen joukkue saavutti Yhdysvaltain Eugenessa järjestetyissä MM-kisoissa yhteensä kaksi mitalia. Kärhän hopean lisäksi Enni Virjonen voitti seitsenottelussa MM-kultaa.
Mikkola neljäs korkeudessa
Päätöspäivänä naisten korkeusfinaalissa Ella Mikkola sijoittui neljänneksi tuloksella 187. Voittoon hyppäsi australialainen Izobelle Louison-Roe viisi senttiä paremmalla tuloksella. Kolme senttiä Mikkolaa korkeammalle hyppäsivät hopean voittanut Unkarin Lilianna Batori ja pronssille yltänyt Espanjan Aitana Alonso.
Mikkola kertoi kilpailun jälkeen olevansa erittäin pettynyt tulokseensa.
– Tiedän, että olisin voinut suoriutua paljon paremmin, Mikkola sanoi Urheiluliiton tiedotteessa.
Hän arvioi, että kaikki hänen aikaisemmat tuloksensa ovat syntyneet nykyistä heikommassa kunnossa.
– Ikinä ei ole tuntunut näin hyvältä. Siksi tämä tuntuu niin pahalta, hän jatkoi.
Mikkola teki kesäkuussa Paavo Nurmi Gamesissa oman ennätyksensä 191.
Seitsenottelussa lajivoiton korkeudessa saavuttanut Nuppu Willman jäi korkeusfinaalissa yhdeksänneksi tuloksella 180.
Miesten seiväsfinaalissa Topias Mustonen sijoittui seitsemänneksi tuloksella 535. Seiväskultaa voitti Ranskan Zackaria Dia tuloksella 580.