Pääsevätkö kaikki sisään? MM-finaalin edustalla jonotustilanne kaaottinen.

Median edustajat ja tapahtuman henkilökunta jonottivat pääsyä MetLife-stadionille New Jerseyssä useita tunteja ennen ottelun alkua. John Sibley / REUTERS / Imagn
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin saapuminen seuraamaan jalkapallon miesten MM-kisojen finaalia nosti ottelun turvallisuusluokituksen korkeimmalle tasolle.
The Guardianin mukaan 82 500 katsojaa vetävän MetLife-stadionin eteen New Jerseyssä on muodostunut jo suuria jonot. Lehden mukaan huolena on, ehtivätkö kaikki katsojat stadionille ottelun alkuun, sillä USA:n salainen palvelu suorittaa kaikille saapuville yksilölliset turvatarkastukset.
Paikalla on tuhansia salaisen palvelun agentteja, ja helikopterit lentävät taivaalla, vaikka otteluun on vielä tunteja aikaa.
– Kaikki tarkastetaan huolellisesti. Tästä tulee mielenkiintoinen päivä, eräs agentti kertoi The Guardianille.
Paikalla oleva toimittaja Alexander Abnos kertoo lehdistön, vapaaehtoisten ja henkilökunnan jonottaneen jo aamukahdeksalta pääsyä stadionille. Portit kannattajille avattiin aamuyhdeksältä paikallista aikaa.