MM-sarjaa johtavan Toyotan Takamoto Katsutan tiimille tulee ensi kaudelle täysin uusi haastaja. Kuva: EPA / MEN Reporter Media LTD
Rallin MM-sarjassa odotetaan suurta muutosta ensi kaudeksi, kertoo muun muassa espanjalainen AS-lehti. Lehden tietojen mukaan sarjaan liittyisi uutena tallina espanjalainen RMC.
AS-lehden mukaan projektista tiedotetaan virallisesti, kun Kanarian MM-ralli käynnistyy torstaina.
Rallin MM-sarjan pääluokan nykyiset Rally1-autot jäävät historiaan tämän kauden jälkeen. Ensi vuonna pääluokkaan otetaan käyttöön WRC27-sääntöihin perustuvat autot, jotka pohjautuvat nykyisten Rally2-autojen tekniikkaan.
Tämänhetkisen tiedon mukaan MM-sarjan pääluokassa voitaisiin kilpailla ensi vuonna WRC27-sääntöjen mukaisilla autoilla sekä vanhemmilla Rally2-luokan ajoneuvoilla.
Ennen tuoreimpia tietoja espanjalaisesta tallista vain Toyota ja niin kutsuttu virittäjävalmistaja Project Rally One -yksityistalli olivat tiedossa rakentavan täysin uusien sääntöjen mukaista ajokkia kaudelle 2027.
Hyundai osallistuu todennäköisesti pääluokkaan eräänlaisella Rally2-auton kehitysversiolla vuonna 2027. Fordeja ajattavan M-Sport-tallin sekä Lancian uskotaan myös kilpailevan pääluokassa Rally2-ajoneuvoilla vuonna 2027.