Lahjakas Goodbrother voi täyttää vielä omistajiensa ison unelman

Lahjakas Goodbrother voi täyttää vielä omistajiensa ison unelman 1

Goodbrother voitti syyskuussa Kriteriumin karsintalähdön Tuomas Pakkasen ohjastamana. Kuva: Maisa Hyttinen

Goodbrother kilpailee lauantaina Turussa 3-vuotiaiden Kasvattajakruunussa.

Hevonen on sijoittunut hyvin aiemmissa suurkilpailuissa, mutta voitto puuttuu.

Valmentaja Martti Pellikka kehuu Goodbrotherin kehitystä ja taustajoukkoja.

Joko neljäs kerta toden sanoo?

Ainakin Goodbrother ansaitsisi sen loistavien viime juoksujensa perusteella.

Valtimolaisten veljesten Martti ja Heikki Pellikan omistama ravurilupaus starttaa suosikkina lauantaina Turussa juostavassa 3-vuotiaiden oriitten ja ruunien Kasvattajakruunussa.

Pellikoiden suojatti on selvinnyt tämän kauden kaikkien aikaisempien arvokkaiden Kasvattajakilpailujen finaaleihin, mutta napakymppionnistuminen siltä vielä puuttuu.

Ruuna sijoittui Kriteriumissa seitsemänneksi, Expressissä kolmanneksi ja viimeksi ajetussa Kymenlaakso-ajossa toiseksi.

Goodbrother on ottanut syksyllä mittavia loikkia eteenpäin. Etenkin sen katapulttikirit Kymenlaakso-ajossa ja viime lauantaina Kasvattajakruunun välierävoitossa Seinäjoella ovat ihastuttaneet katsojia.

Lue lisää: Huh, mikä spurtti – tästä hevosesta kuullaan pitkään

Valmentaja Martti Pellikka myöntää, että Goodbrotherin kova kehitys on hämmästyttänyt häntäkin.

– Vaikka hevonen aloitti uransa hyvin keväällä, se on yllättänyt positiivisesti vielä syksyllä. Se on kasvanut kovien tehtävien myötä, Pellikka painottaa.

Hänen mielestään Goodbrother ei ole kehittynyt starttien avulla pelkästään fyysisesti, vaan myös henkisesti.

– Sen otteista on vähentynyt varsamaisuus. Ruuna osaa nykyään keskittyä paremmin kilpailemiseen eikä katsele kaikkea.

Pellikka jakaa kiitosta myös Goodbrotherin taustajoukoille.

– Mira Tolvasen hyvä ja säännöllinen hieronta on auttanut hevosta. Lisäksi hyvillä kuskeilla on ollut merkitystä ruunan kehitykselle, koska he eivät ole ajaneet sitä väsyksiin starteissa.

Lahjakas Goodbrother voi täyttää vielä omistajiensa ison unelman 3

Mira Tolvasen hieronnalla on oma osuutensa Goodbrotherin hienoihin juoksuihin. Kuva: Martti Pellikka

Pellikan mainitsemat ammattiohjastajat ovat Tuomas Pakkanen ja Jarmo Saarela, joka on ajanut Goodbrotherin viime startit.

Omaa osuuttaan hyvin menestynyt pitkän linjan pohjoiskarjalainen ammattivalmentaja ei sen sijaan korosta. Moni voisi kuvitella, että kokenut treenari on osannut kohottaa hevosensa virettä määrätietoisesti syksyä kohden.

– Ei siihen valmentamisella paljon pysty vaikuttamaan. Kaikki on kiinni hevosesta itsestään ja siitä, kuinka se kehittyy kilpaillessaan. Vauhti ja fysiikka ovat Goodbrotherilla geeneissä, Pellikka sanoo.

Sanooko neljäs kerta toden Goodbrotherille kauden huippulähdöissä?

– Toivotaan sitä. Turun finaali on kova lähtö, mutta hyvää panosta odotan hevoseltamme. Aika, jonka se juoksi välierässä, oli kyllä kova.

Pellikoiden hevonen joutuu antamaan vastustajilleen tasoitusta kuljetuksessa. Se tulee länsirannikolle 600 kilometrin päästä. Kuljetus kestää noin seitsemän tuntia.

– Ajamme Turkuun jo perjantaina. Goodbrother on hyvä matkustaja, ja onneksi löysimme sille hyvän yöpymispaikan.

Lahjakas Goodbrother voi täyttää vielä omistajiensa ison unelman 5

Jarmo Saarela ajoi viime lauantaina Goodbrotherilla ylivoimaisen voiton Kasvattajakruunun välierässä. Kuva: Kirsi Kantokoski

Valmentaja ei pelkää, että pitkä reissu ja vieras talli verottaisivat liikaa hyvähermoisen hevosen kilpailusuoritusta.

Hän kuvailee, että Goodbrother on huumorintajuinen hevonen, joka elää hetkessä. Se ei ole koko ajan totinen, vaan sillä on pilkettä silmäkulmassa.

– Ruuna voi olla vekkuli kotona, mutta se keskittyy kilpailemiseen ravipaikalla. Kun hevosella on myös omia ajatuksiaan, eikä se tee kaikkea rutiininomaisesti, siitä voi tulla helpommin pitkäaikainen hyvä kilpahevonen.

Kasvattajakruunun valloitus lauantaina ei olisi Pellikoiden valmentamille hevosille uusi saavutus. Ne ovat voittaneet sen kahdesti.

– Kasvattajakruunu on ollut meille hyvä kilpailu. Talliimme on tullut voittojen lisäksi muitakin kärkipään sijoja.

Goodbrother on Pellikoiden oma kasvatti kolmannessa polvessa. Sen emä Donna Linda ja emänemä Little Belinda olivat hyviä kilpatammoja, jotka ovat kunnostautuneet myös siitoksessa. Little Belinda voitti 4-vuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun vuonna 1998.

Peräti 11,7-ennätyksen painelleen Donna Lindan ensimmäisestä varsasta ei tullut kilpahevosta, mutta seuraavina syntyneet Mr Knowitall ja Goodbrother ovat lahjakkuuksia.

Lahjakas Goodbrother voi täyttää vielä omistajiensa ison unelman 7

Goodbrother on Kasvattajakruunu-kilpailun suosikki. Kuva: Maisa Hyttinen

– Donna Lindan esikoisvarsa ei ollut häävi syntyessään. Se oli vähän kuin keskonen. Luulen, että asiaan vaikutti se, että emällä vielä kilpailtiin, kun se oli astutettu. Yritimme varsan kanssa neljä vuotta, minkä jälkeen annoimme periksi.

Mr Knowitall oli toista maata. Se sijoittui viime kaudella toiseksi 3-vuotiaiden suurimmassa kisassa Kriteriumissa.

Mr Knowitallin tämä kausi ei ole sujunut yhtä valoisissa merkeissä. Pellikka kuitenkin uskoo, että tauolla olevalla hevosella on vielä annettavaa kaviourilla tulevina vuosina.

Pikkuveli on silti sisaruksista se, johon Pellikalla on kovin usko.

– Goodbrotherilla on joutuisa tyyli edetä. Olin vähän yllättynyt, minkälaisen nykäisyn se teki viimeksi välierälähdössä ja kuinka hyvin se jaksoi vielä perille. Ruuna ei näyttänyt sivusta edes väsyneeltä juoksun jälkeen.

– Pidän hevosista, jotka juoksevat kierroksen reippaasti ja sen jälkeen vielä toisen kilometrin lujaa. Yleensä hevonen kehittyy, kun se vanhenee 3-vuotiaasta 4-vuotiaaksi. Uskon Goodbrotherille käyvän myös niin, jos talvitreenit menevät hyvin.

Mr Knowitall ei elokuussa aivan selvinnyt kauden pääkisansa Derbyn finaaliin karsintalähdöstä. Pellikka toivoo pikkuveljen korjaavan asian ensi vuonna.

– Jos Goodbrother kehittyy, sillä on 4-vuotiaana isoja lähtöjä kuten Derby. Sen jälkeen hyppäys ykköstasolle ja siellä pärjääminen onkin paljon vaikeampi temppu. Sellaista hevosta meillä ei ole vielä ollut.

Voisiko Goodbrother täyttää tämän aukon?

– Ei sekään mahdotonta ole, jos kaikki menee sen kanssa hyvin.

Lahjakas Goodbrother voi täyttää vielä omistajiensa ison unelman 9

Martti Pellikalla on aina ollut hyviä kilpahevosia. Hän voitti kasvattamallaan Smoke Facella V75-lähdön Oulussa vuoden 2003 helmikuussa. Kuva: Markku Ruottinen

Eikä usko lopu Valtimolla, vaikkei Goodbrother huipputähdeksi kehittyisikään. Samassa tallissa odottaa vuoroaan sen kolme nuorempaa veljeä ja siskoa.

Pellikoilla ei ole tapana myydä kasvattejaan.

– Olemme myyneet joitakin varsojamme, mutta pääosin ne ovat pysyneet meillä. Kun kasvattaa itse hevosensa, ei tarvitse juosta hevoskaupoilla. Ja jos kasvattajat loppuvat Suomesta, loppuu koko raviurheilu.

Useita kymmeniä hevosia kasvattaneen Martti Pellikan loppukaneetti on myös eräänlainen hätähuuto päättäjille aikana, jolloin syntyvien ravihevosten määrä on ollut jyrkässä laskussa.

Trending now

  • nepal - Nepal-trendi Yhdysvalloissa: Uutinen.ai kokoaa tuoreimmat uutiset ja ajankohtaisimmat tiedot Nepalista...
Saatat pitää myös näistä