Suven Sametin voittosumma ylitti puoli miljoonaa euroa

Tapio Perttunen on tehnyt mahtavaa työtä kolminkertaisen ravikuningattaren Suven Sametin kanssa. Kuva: Maisa Hyttinen / Hippos
Tähti
Suven Sametin uran voittosumma kirjoitetaan Vermon Tammatähdestä tulleen voiton jälkeen lukemin 503 100 euroa.
Tapio Perttusen suojatista tuli lauantaina historian toinen suomenhevostamma, joka on rikkonut puolen miljoonan euron rajan. Ensimmäinen oli I.P. Vipotiina.
– Ykkösasioita ovat olleet tunteet ja kokemukset tällaisen hevosen kanssa. Raha tulee hyvänä kakkosena, Perttunen sanoi voittajaseremonioissa.
Ohjastaja-valmentaja kertoi, että Suven Sametti on kauden parhaassa kunnossaan, mutta jää silti talvitauolle tuore voitto vyöllä.
– Ensi vuonna yritetään taas. On tärkeää, että päästään jäämään terveenä tauolle. Pitää yrittää vähän säästääkin hevosta, ja siksi ei kilpailla talvella.
Tyyli
Kinglet Bird näytti, kuinka luokka puhuu.
Ruotsin kivikovissa ikäluokkakisoissa meritroitunut 4-vuotias tamma oli valmis löylyttämään aikuiset kotimaiset kilpasiskonsa pikaisesti Suomeen-paluunsa jälkeen, vaikka tuskin on huippukunnossa enää pitkän kauden loppupuolella.
– Kevytajoinen ja tosi miellyttävä hevonen, jossa on paljon hyviä puolia. Voittosumma ja saavutuksetkin kertovat, kuinka hienosta yksilöstä on kyse, ohjastaja Ari Moilanen sanoi Janne Korven tähtitammasta.

Ari Moilasen ohjastama Kinglet Bird oli lauantain tammatähti. Jenina Hamari on hevosen hoitaja. Kuva: Maisa Hyttinen / Hippos
Puheenaihe
Vaskikellon kilkatuksineen perinteitä huokuva Käpylä GP on klassikkokisa, joka ansaitsisi suurkilpailun statuksen palkintosumman puolesta.
Lauantain erittäin tapahtumarikkaan voimainkoitoksen voittaja Mandela Zon tienasi ykköstilasta 10 000 euroa. Suurkilpailun raja on 15 000 euroa.
– Hevonen vähän yllätti minut hyvyydellään. Ei voi kuin kehua, oriilla on aivan valtava juoksupää, ohjastaja Kari Rosimo sanoi Reima Kuislan tallin voittajasta.
Rosimo, 71, oli erityisen sopiva voittaja kisaan, sillä hän dominoi jo Käpylän raveissa 1970-luvulla.

Mandela Zon ja Kari Rosimo juhlivat Käpylä GP:ssä. Kuva: Maisa Hyttinen / Hippos
Yllätys
Pikamatkan piti olla voimahevosta vastaan, mutta takajoukoissa juossut Brolle F. pystyi kiertämään kaikki vastustajansa näyttävällä kirillä.
Hokkikeleillä viihtyvällä Juho Hanhimäen suojatilla voi olla edessä rahakas talvi.
– Valmentajan kanssa juteltiin etukäteen, että jos rahaa saadaan, hyvin on mennyt, ohjastaja Antti Teivainen päivitteli.
– Hevonen näytti taas juoksupäänsä viimeisellä satasella ja punnersi väkisin ohi, vaikka oltiin jo alakynnessä.
Sanottua
– Ruokaa, liikettä ja rakkautta, Mika Haapakangas tiivisti valmennusfilosofiansa Pequinin voiton jälkeen.
Pettymys
Fortunewheelgarden ei tsempannut toivotusti kärkipaikalta. Suuri suosikki valahti yhdeksänneksi.
Käpylä GP:n ennakkosuosikin Atupemin kirissä ei ollut lainkaan potkua. Seuraavaksi odottaa talvitauko.
Ensi kerralla
Pihlajan Hilima tuli täysissä voimissa pussissa maaliin keulasta voittaneen Suven Sametin takana.
Oikea T75-rivi
T75-1: 4 Suven Sametti
T75-2: 7 Pequin
T75-3: 12 Morison
T75-4: 11 Brolle F.
T75-5: 1 Janis Joplin Sisu
T75-6: 3 Kinglet Bird
T75-7: 8 Mandela Zon
Seitsemän oikein -tuloksille: 2 034,09 euroa
Kuusi oikein: 11,31 e
Viisi oikein: ei voitto-osuutta

Henna Halmeen Janis Joplin Sisu loisti Tammacupin finaalissa. Kuva: Maisa Hyttinen / Hippos