HIFK:n uusi maalivahti heti tositoimiin – TPS:ltä yllättäviä penkityksiä

Syyskuussa Jokereita vastaan juhlinut TPS:n Ruben Rafkin (vas.) on pullahtanut ulos kokoonpanosta. Markku Ulander
HIFK:n tiistaina lainapestillä hankkima ruotsalaismaalivahti Olof Glifford torjuu tänään kiekkoja, kun helsinkiläiset saavat TPS:n vieraakseen.
21-vuotias Glifford ei ole toistaiseksi torjunut yhdessäkään ottelussa tällä kaudella. Glifford on Florida Panthersin viidennen kierroksen varaus kesältä 2023.
Gliffordin lisäksi myös toinen tuore hankinta pääsee heti tositoimiin, kun Sampo Ranta viilettää kolmosketjussa Lauri Sinivuoren ja Jere Somervuoren rinnalla.
Vastustaja TPS on myllännyt kokoonpanoaan ykkösketjuaan lukuunottamatta raskaalla kädellä. Hieman yllättäen kokoonpanosta ovat pois Aatos Koivu sekä Ruben Rafkin.
Kuopiossa Ässät kohtaava KalPa joutuu tulemaan toimeen ilman Juuso Mäenpäätä, Jaakko Rissasta sekä Veikka Monosta. Poissaolojen seurauksena kentälliset ovat menneet uuteen uskoon. Ykkösketjun muodostavat Aleksi Klemetti, Konsta Kapanen sekä Joona Saarelainen, kakkosessa hyökkäävät Cade Borchardt, Juuso Könönen sekä Elias Vilen.
Nelosketjun keskelle on merkitty yleensä puolustajana pelaava Juuso Ketola laidoillaan Rasmus Miilunpohja sekä Kristjan Kombe.
Kokoonpanolähde: Veikkaus.fi.
HIFK-TPS
HIFK
Mäkiaho-Pakarinen-Huuhtanen
Nässen-Pilö
Liukas-Leschyshyn-Marleau
Nemecek-Ahlroth
Somervuori-Sinivuori-Ranta
Melart-Kiviharju
Vanhatalo-Uronen-Leppänen
Puutio (7. puolustaja)
Karjalainen (13. hyökkääjä)
Glifford
Varonen
TPS
Bryggman-Haudum-Wernblom
Lindbohm-Lehtonen
Virtanen-Yliniemi-Ikonen
Chicoine-Landen
Savinainen-Paajanen-Ylitalo
Binner-Tuhkala
Munkki-Määttä-Pikkarainen
Lauridsen (7. puolustaja)
Kuru (13. hyökkääjä)
Mäkiniemi
Ruusu
JYP-Lukko
JYP
Costmar-Lassila-Tukiainen
Peltola-Vatanen
Pesonen-Newkirk-Ojantakanen
Arola-Bourque
Torgersson-True-Vidgren
Setkov-Mäkinen
Korjus-Jaatinen-Liljamo
Räisänen (7. puolustaja)
Vilander (8. puolustaja)
Setänen
Salminen
Lukko
Liedes-Ruohomaa-Beaucage
Seppälä-Stenqvist
Antti Saarela-Robert-Aleksi Saarela
Välilä-Viitasalo
Mensonen-Virtanen-Trakht
Olsson-Tukiainen
Haapanen-Krannila-Ikonen
Floris (7. puolustaja)
Hämäläinen (13. hyökkääjä)
Salonen
Raanta
KalPa-Ässät
KalPa
Kapanen-Saarelainen-Klemetti
Gallet-Ruotsalainen
Könönen-Vilén-Borchardt
Kanak-Lyytinen
Hartikainen-Somppi-Piitulainen
Jokinen-Lappalainen
Miilunpohja-Ketola-Kombe
Karlsson (7. puolustaja)
Timofejev (13. hyökkääjä)
Lekkas
Ässät
Doucet-Hillis-Pinard
Jürgens-Nikkilä
Björkqvist-Juhola-Noiva
Pulli-Määttä
Kostilainen-Sebok-Olofsson
Nurmi-Riihinen
Alasiurua-Tiivola-Ylitalo
Kim (13. hyökkääjä)
Saarimäki (7. puolustaja)
Bednar
Taponen