Turussa ravattiin Kasvattajakruunujen finaalit

Ilkka Korpi säästi Ginzan kirivoimat loppusuoralle. Kuva: Maisa Hyttinen / Hippos
Turussa juostiin lauantaina ison rahan suurkilpailuravit.
Neljän Kasvattajakruunun loppukilpailun lisäksi ohjelmassa oli sekä lämmin- että kylmäveristen Voimaeläincupin finaalit. Iltapäivän urheilullinen anti oli sanalla sanoen hieno.
Kolmivuotiaiden tammojen Kasvattajakruunussa ennakkosuosikki Ze On Alman odotettiin vetävän keulasta pitkään. Reippaahkon matkavauhdin jälkeen tamma kohtasi loppukaarteessa yllättäviä ongelmia. Rinnalla juossut Pekka Korven Arctic Estelle nakersi itsensä johtoon.
Loppusuora olikin Korven tallin juhlaa. Pisimmän korren veti lopulta velipoika Ilkan ohjastama Ginza, joka sai kolmannessa parissa sopivan reissun.
Kyseessä oli Ilkka Korven ensimmäinen suurkisavoitto pitkään aikaan. Voittajalla oli ringissä tunteet pinnassa.
– En lähtenyt vielä kierros jäljellä kiriin. Takasuoran lopussa alkoi tilanne tuntumaan mukavalta. Sen jälkeen vedin korvat auki, johon tamma vastasi hienolla kirillä, totesi kyyneliin asti liikuttunut kuusinkertainen Kasvattajakruunun voittaja.
Kolmivuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunussa Knight Rider Hoss kiitti ohjastaja Olli Koivusta sopivasta reissusta. Toisessa parissa ulkona juossut Kymenlaakso-Ajon valtias oli lopussa omaa luokkaansa. Neymar Web sijoittui toiseksi ennen johtavan rinnalla juossutta Goodbrotheria.
Koivusen eleistä näki, että voitto maistui erityisen hyvältä. Tämän vahvisti myös ohjastaja haastattelussa.

Olli Koivunen sai tuoreeltaan tiukan onnitteluhalauksen. Kuva: Maisa Hyttinen / Hippos
– Kilpailu meni juuri niin kuin halusimmekin. Goodbrotherin juoksu meni haastavaksi, mikä helpotti meidän hommaamme. Matkavauhti pysyi kovana, mutta hevonen tuntui koko ajan hyvältä. Maalisuoralla fiilis oli mahtava. Kotiradalla tällainen voitto on kaverini Viljami Härmälän kasvattamalla hevosella iso juttu, Koivunen hehkutti.
Nelivuotiaiden tammojen finaalissa keulapaikka oli valttia. Sands Hybrid otti alussa kyselemättä keurat. Matkavauhti pysyi kovana, mutta kukaan ei saanut Ari Moilasen valjakosta otetta lopussa.
Sofia Evo oli johtavan selästä toinen. Ennakkosuosikki Up Down Lily teki lähes kierroksen sitkeän kirin, mutta se riitti vain kolmansiin rahoihin.
Sands Hybridin kausi on ollut hieno. Se siirtyy omistaja Christer Sandholmin mukaan kauden jälkeen siitokseen.
Valmentaja Tero Pohjolainen kertoo, ettei tamma ollut varsana helppo opettaa.
– Meillä meni kuusi viikkoa, ennen kuin hevonen saatiin kärryihin. Sen jälkeen kun kaikki naksahti kohdalleen, tamma oli aivan mahtava. Ennen siitokseen siirtymistä keväällä ajetaan varmaankin vielä kilpaa, Pohjolainen kertoi.
Nelivuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunussa Cool Flame paiskasi alussa keulaan. Toisella kierroksella vauhti meni jo hurjaksi, mutta Hannu Torvisen ohjastama hevonen ei ollut siitä millänsäkään.
Lopussa pahimmaksi uhkaajaksi nousi kovan loppuvedon tehnyt Albarino Sala. Olli Koivunen joutui kuitenkin tyytymään kakkossijaan.
Torvinen iloitsi, että pääsi ravien lopuksi voittajarinkiin.
– Hevonen oli jo viimeksi hieno, joten oli hyvä fiilis lähteä ajamaan. Kun pääsimme keulaan, tunne oli hyvä. Saimme pitää hyvää tempoa koko ajan. Lopussa ei ollut mitään hätää, vaikka Ollin hevonen lähestyi. Kimmo Ahola on jatkanut Irrien hienoa työtä hevosen kanssa, Torvinen kehui.
Lauantain hurjin suoritus nähtiin jo ennen Kasvattajakruunuja.

Viulan Voitto otti Turussa jo kauden kolmannentoista ykkössijan.
Kylmäveristen Voimaeläincupissa suursuosikki Viulan Voitto sortui pahaan lähtölaukkaan. Valmentaja Petri Mäkinen ei kuitenkaan masentunut rattailla.
Viulan Voitto pääsi vauhtiin ja sai porukan lopulta kiinni. Takakaarteessa hevonen nousi ulkoradoille. Loppusuoralla Viulan Voitto teki mahdottomasta mahdollisen ja ehti maaliviivalle voittajana.
– Hevonen lämpeni ja volttaaminen oli vaikeaa. Ajattelin, että ajetaan porukka sisärataa kiinni. Selät eivät vetäneet takakaarteessa, joten lähdettiin ulos. Toivon, että ori kehittyisi vielä, Mäkinen kommentoi rauhallisesti seitsemänvuotista suojattiaan.
Lämminveristen Voimaeläincupin voitti pikkuyllättäjä Drogon. Jarmo Saarela sai Hanna Lepistön suojatille vihdoin onnistumisen. Voimatamma oli kirissään väsymätön, eikä saanut lopussa kunnollista haastetta. Saarela saalisti päivän aikana kaikkiaan kolme voittoa.
Lauantaina oli sesongin viimeinen päivä, kun kengittä kilpaileminen oli sallittua. Kenkäpakkoa siirrettiin kaksi päivää eteenpäin juuri Kasvattajakruunun finaalien vuoksi. Seuraavan kerran kengittä kilpaileminen on mahdollista maaliskuun puolivälissä.
Oikea T75-rivi, Turku 16.11.2024
T75-1: 12 Viulan Voitto
T75-2: 3 Stonecapes Victor
T75-3: 9 Knight Rider Hoss
T75-4: 4 Ginza
T75-5: 6 Drogon
T75-6: 3 Sands Hybrid
T75-7: 4 Cool Flame
Seitsemän oikein voitto-osuus 1572,88 euroa. Kuusi oikein 41,36 euroa ja viisi oikein 4,06 euroa.