Riku Illukka (oikealla) sijoittui alkuerissä kolmanneksitoista. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA
Suomalainen pikajuoksija Riku Illukka jäi Birminghamin tiistaiaamupäivänä vain kahden tuhannesosan päähän miesten 100 metrin EM-välieristä.
Miesten satasen alkuerät juostiin voimakkaassa vastatuulessa. Illukan erässä vastatuuli oli suurimmillaan kolme metriä sekunnissa, mikä vaikutti hänen aikansa lukemiin 10,57.
Liettuan Adas Dambrauskas juoksi toisessa erässä saman ajan 2,8 metrin vastaisessa. EM-kisatuloksissa Illukan kohdalle ilmestyi aluksi jatkopaikkaa merkitsevä pieni q-kirjain, mutta se muutettiin pian liettualaisen hyväksi.
– Odotimme aika pitkään, miten käy. Tällä kertaa olin ensimmäinen, joka jäi ulos. Harmillinen tilannehan tämä on, mutta näin kävi, kokonaisajoissa 13:nneksi sijoittunut Illukka kommentoi.
Pikamatkojen 12 alkueräjatkajaa määräytyvät EM-kisoissa nyt toista kertaa vain aikavertailun perusteella, mikä on herättänyt keskustelua. Kolmannessa eli viimeisessä alkuerässä vastatuuli oli vain yhden metrin, ja Illukan edelle juoksi kuusi kilpailijaa.
– Onhan tämä erikoinen sääntö ja asettaa urheilijat epäreiluun asemaan. En pidä tästä säännöstä, Illukka totesi.
Solakkarakenteinen pikajuoksija ei nauti juoksemisesta vastatuuleen.
– Se on minulle henkilökohtaisesti todella hankalaa. Uskon, että olisin voinut jopa voittaa tuon erän, jos olisin saanut juosta myötäisessä. Olen sen verran hyvä myötätuulijuoksija, erässään neljänneksi sijoittunut Illukka mietti.
Kakkosella iskun paikka
Illukka pääsee EM-kisoissa pian itse sääntöhyötyjien joukkoon, kun hän kilpailee itselleen vielä paremmalla matkalla 200 metrillä. Kakkosen alkuerät juostaan torstaina aamupäivällä, mutta Illukalla on illan välieriin suora paikka taskussaan.
Satasen kohtalo ei tehnyt vantaalaisjuoksijasta murtunutta henkilöä.
– Harmittaa, että jäin näin lähelle, mutta tämä avasi mahdollisuudet torstaille.
Uutista korjattu kello 13.51: Illukka karsiutui jatkosta samalla ajalla kuin viimeinen jatkoon päässyt. Aiemmassa uutisessa kerrottiin tulospalvelun perusteella, että Illukka jatkaisi välieriin, mutta tieto korjattiin.