Roihuttaret tarjosi Jutta Myllyniemelle sen, mitä kokenut pelaaja tarvitsi.

Roihuttaret tarjosi Jutta Myllyniemelle sen, mitä kokenut pelaaja tarvitsi. 1

Jutta Myllyniemellä on vahva usko siihen, että Roihuttaret pääsee pudotuspeleihin. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Kaksinkertainen Suomen mestari voi vielä nauttia pesäpallon parista.

Naisten Superpesiksessä vuosikymmenen pelannut Jutta Myllyniemi kertoo, että elämä vei hänet Etelä-Suomeen viime vuonna, ja se on ollut erittäin miellyttävää. Yli 200 runkosarjaottelun kokeneen pelaajan muutto ei jäänyt huomaamatta pääkaupungin pesäpallopiireiltä.

– Syksyllä mietin elämää ilman pesäpalloa, mutta Roihuttarista otettiin yhteyttä ja pyydettiin mukaan joukkueeseen. Siinä se päätös syntyi, Myllyniemi kertoo STT:lle.

Jatkopäätöstä ei ole tarvinnut katua. Myllyniemi oli jo aiempina vuosina saanut vierasjoukkueen pelaajana esimakua siitä, mitä Helsingin Roihuvuoressa on tarjolla. Talven harjoitusottelut vahvistivat tätä, kun katsojat saapuivat Keravalle retkijakkaroineen.

Kesällä kotikentän tunnelma on vastannut odotuksia.

– Yleisöä on ollut runsaasti säällä kuin säällä. Oli tulostaululla mitä tahansa, kannustus on ollut vahvaa.

Kielenkäyttö pesäpallokatsomoissa on usein varsin värikästä. Myös Myllyniemi on saanut osakseen maakuntien huumoria.

– Joillakin paikkakunnilla omillekin vihelletään. Siinä on oma tunnelmansa, mutta nyt on uusia tuulia.

Roihuvuoren tunnelma on ollut myönteinen niin katsomossa kuin kentällä.

– Tuloksellisesti asiat eivät ole menneet odotusten mukaan, mutta pelaaminen on ollut mukavaa. Joukkueessa on säilynyt hyvä henki ja raikkaus.

Vapaapäivät kortilla

Haastatteluhetkellä Myllyniemi vietti pesäpalloilijalle harvinaista vapaapäivää.

– Kesän aikana ei ole paljon vapaata, mutta on tärkeää olla järkevä. Välillä on hyvä levätä. Pelitahti on ollut tiukka, ja treenaaminen sekä palaverit ovat olleet tarpeen.

Naisten Superpesis on monella tapaa kiinnostavin kotimainen naisten palloilusarja, mutta pelaajat saavat lähinnä kulukorvauksia. Myllyniemi on yhdistänyt pesäpallon opiskelun ja myöhemmin siviilityöt liikunnan- ja terveystiedonopettajana.

– On ollut myös aikoja, jolloin olen tuntenut itseni todella väsyneeksi. Olen kuullut muilta pelaajilta, ettei se ole harvinaista. Kaikki haluavat kehittyä ja antaa kaikkensa. Huomaamatta voi kuitenkin ajautua tilanteeseen, jossa väsyy liikaa.

– Nuoremmille viesti on, että kova työ palkitaan, mutta jaksamisesta huolehtiminen on yhtä tärkeää.

Espoossa työskentelevältä Myllyniemeltä kesti hetki palautua kesäloman alussa, mutta sen jälkeen hän pystyi keskittymään pesäpalloon kirkastunein mielin.

– Iso arvostus kaikille, jotka pelaavat, opiskelevat ja käyvät töissä.

Viimeiset pesävälit

Myllyniemi, 29, on pelannut pääsarjaa Jyväskylän Kirittärissä, Viinijärven Urheilijoissa, Kempeleen Kirissä ja Joensuun Mailassa ennen pääkaupunkiseudulle asettumista. Hän on saavuttanut muun muassa kaksi Suomen mestaruutta, mutta putoamista vastaan taisteleminenkaan ei ole hänelle vierasta.

Joukkuetoverit tietävät, että Roihuttarien kapteenilta kannattaa kysyä neuvoja vaikeissa tilanteissa.

– Huonotkin hetket ovat opettaneet todella paljon. Uralta ei ole jäänyt hampaankoloon, vaan olen iloinen siitä, mitä olen saanut kokea.

Myllyniemi toivoo kauden jatkuvan mahdollisimman pitkään.

– Pelit ovat alkaneet sujua paremmin. Usko on vahva, että pääsemme pudotuspeleihin.

Sen jälkeen räpylä menee naulaan haikein mutta kiitollisin mielin.

– Olen joskus sanonut, että pelaan niin kauan kuin jalat toimivat. Pesäpallo on niin rakas harrastus, jota olen harrastanut pitkään. Mutta olen päättänyt, että tämä on viimeinen kausi.

Myllyniemi suuntaa täysillä peliuran viimeisille pesäväleille.

– Olen todella onnellinen, että tämä tapahtuu täällä. Olen saanut peliin positiivisen vireen ja pääsen nauttimaan pesäpallon parhaista puolista. Koko talvikausi oli jo ihana. Iso kiitos siitä joukkueelle. Tämä oli se, mitä halusin vielä kokea. Asian kanssa on ollut rauha, alleviivasi Oulunsalon Vasaman kasvatti.

Saatat pitää myös näistä