Suomalaisten aamupeli EM-kisoissa | 21-vuotiaalta lahjakkuudelta rohkeita lausuntoja – realistinen tausta kuitenkin puuttuu

Antti Sainio ja Helena Leveelahti ovat keskiviikon aamusession ainoat suomalaiset urheilijat Birminghamissa. Kuvitus:Heidi Cantell kuvat: Roni Rekomaa
Yleisurheilun EM-kilpailut järjestetään tällä viikolla Englannin Birminghamissa. Ilkka Palomäki laatii tilastojen perusteella realistisen odotusarvon keskiviikon iltapäiväsessiossa kilpaileville suomalaisurheilijoille.
Vuohi
Tämän artikkelin on tuottanut uusi urheilumedia Vuohi.
Klo 14.00 N kiekko, karsinta, B-ryhmä
Helena Leveelahti on erikoistunut arvokilpailuissa menestymiseen, sillä hänen uransa kolme pisintä heittoa on suoritettu alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa (hopeaa), universiadeissa ja alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa (hopeaa). On melko turvallista olettaa, että Virtain Urheilijoiden heittäjä on ainakin lähellä kauden parasta kuntoaan karsinnassa.
Kaikkeen tähän liittyy kuitenkin myös Leveelahden haaste: kun syksyllä ikää tulee 27 vuotta ja ennätys on yhä alle 23-vuotiaiden EM-finaalista vuodelta 2021, jokin on mennyt pahasti pieleen. Entinen junioritähti on jäänyt yleisessä sarjassa ynnä muut -tasolle. Finaalipaikka vaatisi selkeää ennätysparannusta 58 metrin paremmalle puolelle. Voit lukea jutun loppuun uudesta urheilumedia Vuohesta. Siirry Vuoheen.