Suomalaisten aamuvuoro EM-kilpailuissa | Pituusmiesten karsinta, jossa jää varmasti pois kovia kilpailijoita

Yleisurheilun EM-kisojen ensimmäisen päivän aamusessiossa esiintyvät suomalaisista muun muassa Emilia Kangas ja Kristian Pulli. Kuvitus: Heidi Cantell, kuvat: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva, Jussi Nukari/Lehtikuva
Yleisurheilun EM-kisat alkavat maanantaina Birminghamissa, Englannissa. Ilkka Palomäki laatii tilastojen perusteella realistisen odotusarvon maanantain iltapäiväsessiossa kilpaileville suomalaisurheilijoille.
Vuohi
Tämän artikkelin on tuottanut uusi urheilumedia Vuohi.
Klo 12.35 N kuula, karsinta
EM-kisat avaa suomalaisittain melko epätasainen kolmikko, sillä Emilia Kankaan ja Senja Mäkitörmän perustasoissa on noin metrin ero, ja samanlainen ero on Mäkitörmän ja Minttu Laurilan välillä.
Vaikka Kankaan sijoitus EM-tilastossa on juuri 12:s, hän on ollut niin tasaisessa ja varman tuntuisessa kunnossa, että olisi suuri pettymys, jos paikka 12 parhaan työntäjän finaaliin ei aukea. Tällä kaudella 18 metriä on ollut Kankaalle normaali, ja sellainen työntö riittää varmasti.
Myös Mäkitörmällä on mahdollisuus finaaliin, mikäli hänen perustasoaan verrataan kolmen edellisen EM-kisan tuloksiin. Kuulan taso on kuitenkin ollut nousussa Euroopassa, joten saattaa olla, että kauden parasta tasoa tarvitaan. 21-vuotiaan Laurilan tulisi ylittää itsensä reilusti finaalipaikasta kilpaillakseen.
Voit lukea jutun loppuun uudesta urheilumedia Vuohesta. Siirry Vuoheen.