Suomalaisten jääkiekkoilijoiden on tärkeää nostaa esiin erityiset vahvuutensa – näin NHL-joukkueet osoittavat suurempaa kiinnostusta.

Suomalaisten jääkiekkoilijoiden on tärkeää nostaa esiin erityiset vahvuutensa – näin NHL-joukkueet osoittavat suurempaa kiinnostusta. 1

Columbus Blue Jackets valitsi Oscar Hemmingin ensimmäisellä kierroksella, numerolla 14. Vierellä Gary Bettman. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Kolmetoista suomalaispelaajaa oli Jääkiekkoliiton Olli Salon mukaan odotusten mukainen varaustulos.

Jääkiekon NHL:n varaustilaisuudessa suomalaiskärki oli ykköskierroksen varauksien Oscar Hemmingin, Oliver Suvannon ja Juho Piiparisen myötä terävin ja laajin sitten vuoden 2019.

Kokonaisvarausmäärä 13 on alle kuluvan vuosikymmenen keskiarvon, mutta viime vuoteen verrattuna saldo oli selvästi parempi. Tuolloin yksikään suomalainen ei päässyt ensimmäiselle kierrokselle, ja suomalaisia varattiin yhteensä vain kahdeksan.

Jääkiekkoliiton huippu-urheilun ja valmennuksen johtajan Olli Salon mukaan varaustilaisuus eteni suomalaisittain odotetulla tavalla.

– Ykköskierroksella varatun kolmikon odotinkin menevän ykköskierroksella. Keskustelut kauden aikana scouttien ja muiden asiantuntijoiden kanssa antoivat viitteitä siihen suuntaan. Ei tullut yllätyksiä, Salo kertoi sunnuntaina STT:lle.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Buffalossa päättyneessä varaustilaisuudessa kierroksilla 2–7 nimensä kuulivat suomalaisista Matias Vanhanen, Samu Alalauri, Juuso Ainasto, Vertti Svensk, Vilho Vanhatalo, Luka Arkko, Anttoni Uronen, Jasper Kuhta, Noel Pakarinen ja Max Laatikainen.

Vanhanen oli varattavissa jo viime vuonna, ja hänestä tuli tämän vuoden varaustilaisuuden ensimmäinen ”yli-ikäisenä” varattu pelaaja.

– Vanhanen pelasi erinomaisen kauden ja on hyvä esimerkki siitä, ettei asiat ole ohi, vaikka varausta ei tullut vielä ensimmäisenä vuonna. Hänen hyviä suorituksiaan on huomioitu, Salo muistutti Pohjois-Amerikan juniorisarja WHL:ssä pelanneen hyökkääjän tilanteesta.

– Kolmoskierroksella varattu maalivahti Juuso Ainasto ei ole ollut maajoukkueissa, mutta hän on tehnyt tuloaan ja nostanut päätään, Salo jatkoi.

Nuorten pelaajien kohdalla liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei kannata tehdä eikä päätä panna pensaaseen, vaikka maajoukkuekutsua tai NHL-varausta ei heti tulisi.

– Näilläkin varatuilla herroilla on vielä pitkä matka edessä, Salo sanoi ja muistutti varauksen olevan vain yksi askel kohti taalajäitä.

Vahvuuksien kautta

Suomalaisittain takana ovat viime vuosikymmenen lopun villit ja osittain kokonaiskuvaa hämärtäneet vuodet, jolloin 2017 varattiin ensimmäisellä kierroksella peräti kuusi ja kaikkiaan 23 suomalaista. Vuonna 2019 suomalaisia varattiin 22, joista kolme ensimmäisellä kierroksella.

Kanadalaisia varattiin jälleen odotetusti eniten, 70, ja yhdysvaltalaisia 55. Eurooppalaisten joukossa Venäjä (26) nousi Ruotsin (24) ohi. Suomen tavoin myös Tshekistä varattiin 13 pelaajaa. Muut jäivät alle kymmeneen.

Eurooppalaisessa vertailussa Suomi menestyi jälleen hyvin.

– Aika linjassa meni sen kanssa, mitä on ollut. Ruotsiin verrattuna meidän pitäisi uskaltaa vaalia pelaajien vahvuuksia ja tuoda niitä esiin, Salo pohti.

– Meillä on sitä, että teemme kokonaisvaltaisia pelaajia, ja se on hyvä asia, mutta meidän pitäisi myös edetä vahvuuksien kautta. Se kiinnostaa NHL-seuroja ja scoutteja, kun pelaajalla on jokin erityisominaisuus. Pitää uskaltaa mennä vahvuuksien kautta ja olla hieman positiivisempi.

Saatat pitää myös näistä