Suomen maajoukkueen tähti jatkaa PWHL-joukkueessa

Suomen maajoukkueen tähti jatkaa PWHL-joukkueessa 1

Susanna Tapani aloittaa neljännen kautensa PWHL:ssä. Hänen seuransa on edelleen Boston Fleet. AOP

Kaksi vuotta lisää Tapanille, ilmoitti PWHL-seura Boston Fleet puoliltaöin Suomen aikaa. Jääkiekkoilija Susanna Tapani jatkaa siis Bostonissa kahden vuoden mittaisella sopimuksella.

Suomalainen on yksi Fleetin kolmesta pelaajasta, jotka on kiinnitetty PWHL:n laajennusprosessin kolmannessa vaiheessa.

33-vuotias Tapani on edustanut Fleetia kolme kautta ja on ollut mukana PWHL:n alusta asti. Häntä voidaan pitää sarjan suomalaisena edelläkävijänä: Tapani varattiin ensimmäisenä suomalaisena PWHL-sarjaan.

Vuosien varrella Tapanin lisäksi sarjassa on esiintynyt viisi muuta suomalaista: Ronja Savolainen, Michelle Karvinen, Sini Karjalainen, Sanni Ahola ja Noora Tulus.

Kolmen kauden aikana keskushyökkääjä Tapani on pelannut 86 runkosarjaottelua, joissa hän on saavuttanut 49 tehopistettä.

Maajoukkueessa Tapani on ollut keskeisiä pelaajia jo yli kymmenen vuoden ajan. Jääkiekon arvokisamitaleita on kertynyt runsaasti.

PWHL:ää on laajennettu kausi kaudelta. Sarja aloitettiin kuuden joukkueen voimin. Viime kaudella mukana oli kahdeksan joukkuetta, ja ensi kaudella nähdään jo 12 joukkuetta.

PWHL:n vanhat seurat ovat julkaisseet pelaajia, joita uudet seurat eivät saa yrittää hankkia. Kukin seura voi suojella kolme pelaajaa.

Tapani on suojattu, samoin Ottawan puolustaja Savolainen.

Aholan sopimus Ottawa Chargen kanssa päättyi viime kauteen. Karvisella oli myös vuoden mittainen sopimus Vancouverin kanssa.

Karjalainen puolestaan teki reservipelaajasopimuksen Vancouverin kanssa. Tuluksen PWHL-sopimus New Yorkin kanssa purettiin jo heinäkuussa 2025, ja hän siirtyi Ruotsiin pelaamaan.

Uusista suomalaispelaajista PWHL:ssä ei ole tietoa.

Saatat pitää myös näistä