Damian Clara joutui tekemään kovasti töitä Italian maalilla. Tshekin Matej Blümel ei onnistunut saamaan kiekkoa maaliin, kun Italian maalintekijät Nick Saracino (18) ja Luca Zanatta (55) onnistuivat. EPA/Cyril Zingaro
Jukka Jalosen valmentama Italia haastoi Tshekin jääkiekon MM-kilpailuissa, mutta Tshekki pääsi lopulta 3–1-voittoon (0–0, 0–1, 3–0).
Maalivahti Damian Clara teki suuren työn ottelussa ja piti Italian pitkään pelissä mukana.
Italia siirtyi maalittoman ensimmäisen erän jälkeen 1–0-johtoon Nick Saracinon maalilla. Johtomaali syntyi toisessa erässä ajassa 9:20.
Tshekin Marek Alscher tasoitti pelin kolmannen erän alussa.
Italian maalivahti Damian Clara protestoi tasoitusmaalia, mutta tuomarit päättivät, että oma puolustaja oli työntänyt tshekkipelaajan hänen päälleen ja hyväksyivät maalin.
Jalosen suojatit olivat lähellä uudelleen johtoon pääsyä, kun Italian kapteeni Alex Trivellato laukoi kiekon tshekkiveskarin Dominik Pavlatin räpylän kautta ylärimaan kolmannen erän puolivälin tienoilla.
Hetkeä myöhemmin Jakub Flek vei Tshekin ensimmäistä kertaa johtoon ottelussa. Italia haki tasoitusta pelin lopussa ilman maalivahtia ja sai painetta tshekkipäätyyn. Dominik Kubalik siirsi kuitenkin kiekon tyhjään maaliin ja varmisti tshekkien voiton.
Tshekki laukoi Italian maalia kohti peräti 58 kertaa. Italia puolestaan sai aikaan 15 laukausta kohti maalia.