Valtteri Puustinen siirtyy Pohjois-Amerikan jääkiekkosarjoista Eurooppaan

Valtteri Puustinen siirtyy Pohjois-Amerikan jääkiekkosarjoista Eurooppaan 1

Valtteri Puustinen on uransa aikana pelannut 66 NHL-ottelua, kaikki Pittsburgh Penguinsin joukkueessa. Kuva huhtikuulta 2025. AFP/LEHTIKUVA / LEHTIKUVA

Valtteri Puustisen matka Pohjois-Amerikan jääkiekkokentillä on nyt päättynyt. 27-vuotias hyökkääjä siirtyy ruotsalaisen Luulajan joukkueeseen kahden vuoden sopimuksella.

Puustinen on NHL:n Pittsburghin seitsemännen kierroksen varaus vuodelta 2019. Kuopiosta kotoisin oleva pelaaja siirtyi HPK:sta Pittsburghiin kaudeksi 2021–22.

Valtaosan ajastaan Yhdysvalloissa Puustinen vietti AHL:ssä, mutta NHL-otteluita kertyi yhteensä 66. Näissä otteluissa Puustinen keräsi tehopisteet 7+17=24.

Tällä kaudella Puustiselle ei myönnetty peliaikaa Pittsburghissa, ja seura siirsi hänet kesken kauden Coloradoon. Colorado ei kuitenkaan nähnyt Puustiselle roolia NHL:ssä, joten koko kausi kului AHL:ssä.

– Tunnen joitakin suomalaisia pelaajia, jotka pelaavat tai ovat pelanneet Luulajassa, ja olen keskustellut paljon Oskari Laaksosen kanssa, jolla oli vain positiivista sanottavaa, Puustinen kertoi ruotsalaisseuran tiedotteessa.

Puustinen voitti Suomen mestaruuden HPK:ssa kaudella 2018–19.

Saatat pitää myös näistä